Luku 1
(Opas pysähtyy apteekin eteen, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään rakennusta ja ympäröivää Kontulankaarta.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä Kontulankaaren sydämessä sykkii jotain sellaista, mikä ei ensisilmäyksellä ehkä huomiota herätä, mutta jos pysähtyy hetkeksi, voi melkein tuntea historian havinaa betonin ja lasin keskellä. Tervetuloa Kontulankaaren apteekin äärelle. Kun astumme tänne, me emme astu vain lääkekauppaan, vaan pienoiskuvaan koko Helsingin kaupunkikehityksestä. Täällä kohtaa se pragmaattinen pohjoismainen hyvinvointivaltio ja se hienostunut, lähes alkemistinen perinne, joka on seurannut apteekkareita vuosisatojen ajan. Tunne tuo tuoksu, se kevyt sekoitus desinfiointia ja jotain sellaista kuivattua yrttiä, joka vihjaa menneistä ajoista, jolloin jokainen pilleri ei ollut tehdasvalmiste, vaan huolella punnittu koostumus.
Mennäänpä nyt vähän syvemmälle. Kontula on itsessään kiehtova tarina. Kun tämä alue nousi 60- ja 70-luvuilla, se oli osa suurta unelmaa modernista asumisesta. Apteekki ei ollut vain kauppa, vaan se oli yhteisön ankkuri. Miettikää niitä aikoja, kun täällä käytiin keskusteluja, joita ei nykyään enää käydä kiireessäselfie-aikakaudella. Apteekkari oli lähes kuin kylän viisas, ihminen, jolta kysyttiin neuvoa niin kuumeeseen kuin elämän suuriin murroksiin. Tämän tiskin takana on nähty tuhansia kasvoja, lapsia, jotka kasvoivat täällä, ja vanhuksia, jotka muistivat vielä metsäisen Itä-Helsingin. Se on ollut paikka, jossa tiede on kohdannut ihmisyyden. Täällä on koettu se murros, kun perinteiset jauhemainen lääkkeet vaihtuivat värikkäisiin blisteripakkauksiin, mutta se luottamus, joka asiakkaan ja farmaseutin välille syntyi, se on pysynyt vakiona vuosikymmenten ajan.
Mutta tiedättehän te, että jokaisella vanhalla apteekilla on omat salaisuutensa. Tarinoiden mukaan täällä on ollut omat, vain sisäpiirin tietämät reseptit, sellaisia kotiapoteekkarin kikkaa, joita ei löydy mistään oppaasta. Kuiskaillaan, että tiettyjen hyllyjen takana, syvällä varastojen hämärissä, on säilytetty muistiinpanoja ja vanhoja valmistusmenetelmiä, jotka ovat perintöä vielä tätäkin rakennusta vanhemmilta mestareilta. On sanottu, että tietyt yhdistelmät, jotka auttoivat Kontulan asukkaita jaksamaan talven pimeimmät hetket, olivat lähes myyttisiä. Se on se apteekkarin taikaa, se kyky yhdistää kemikaalit niin, että ne eivät vain paranna kehoa, vaan myös mieltä. Onko kyse vain psykologiasta vai jostain enemmästä? Sitä ei ehkä koskaan tiedetä, mutta se mystiikka on osa tämän paikan sielua.
Nyt, kun katsotte tätä apteekkia uudestaan, älkää nähkö sitä vain yhtenä liikkeenä muiden joukossa. Katsokaa sitä porttina menneisyyteen ja todisteena siitä, miten huolenpito on pysynyt keskiössä, vaikka maailma ympärillä on muuttunut tunnistamattomaksi. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, miettikää, mitä muita salaisuuksia nämä betoniseinät kätkevät sisäänsä. Ehkäpä seuraavalla vierailullanne täällä, kun haistatte sen tutun apteekkituoksun, tunnette myös sen historian, josta nyt puhuimme. Mutta nyt, liikuttaanko eteenpäin ja katsotaan, mitä muuta Kontulankaari meille paljastaa?
