Luku 1
Tervetuloa kaikki, ottakaa mukava asento ja katsellaan hetki ympärillemme. Me seisomme nyt tässä Palvelutalo Hoiva Viikissä, ja vaikka ensisilmäyksellä tämä näyttääkin modernilta ja rauhalliselta hoivaympäristöltä, niin ammattioppaana ja historian harrastajana mä näen täällä jotain enemmän. Täällä ilmassa on sellaista viikkiläistä pysähtyneisyyttä, jossa nykypäivän huolenpito kohtaa alueen syvän, lähes maaseutumaisen hiljaisuuden. Jos suljette silmänne, voitte melkein tuntea sen vanhan Viikin tuulen, joka on puhaltanut näiden metsien läpi kauan ennen kuin ensimmäistäkään tiiltä laskettiin tälle tontille. On jotain todella koskettavaa siinä, miten tämä paikka on omistettu elämän ehtoolle, juuri täällä, missä luonto ja kaupunki kietoutuvat yhteen.
Mutta mennäänpä syvemmälle, historian hämärään. Viikki ei ole syntynyt tyhjästä, vaan se on osa Helsingin kaupungin laajentumisen suurta tarinaa. Ennen kuin täällä nousi palvelutaloja ja moderneja asuntoja, tämä alue oli osa sitä suurta, metsäistä vyöhykettä, joka erotti kaupungin keskustan pohjoisista kyliistä. Täällä on viljelty maata, täällä on kuljettu polkuja, joita ei enää löydy kartalta. Kun Viikki alkoi kehittyä 1900-luvun loppupuolella, se rakennettiin visioimaan uudenlaista kaupunkielämää, jossa ihminen ja ympäristö eläisivät sopusoinnussa. Palvelutalo Hoiva on osa tätä ketjua; se on moderni vastaus siihen ikiaikaiseen tarpeeseen, että yhteisö pitää huolta omistaan. On kiehtovaa miettiä, että samalla maaperällä, jolla me nyt seisomme, on saattanut sata vuotta sitten kulkea metsästäjä tai maanviljelijä, joka ei olisi ikinä kuvitellut, että tänne nousee tällainen hoivan ja turvan tyyssija.
Tiedättekö, jokaisella paikalla on oma salaisuutensa, ja Viikin alueella se on se hiljainen yhteys luontoon, joka ei koskaan katoa, vaikka päälle rakentaisi kuinka monta rakennusta tahansa. Paikallisten keskuudessa liikkuu aina tarinoita siitä, miten nämä metsät muistavat kaiken. Sanotaan, että kun täällä on hiljaista, voi kuulla menneiden sukupolvien kuiskausten. Täällä Hoivassa se myytti saa uuden merkityksen. Se ei ole pelkkää kaupunkilegendaa, vaan kyse on jatkuvuudesta. Talo itsessään on kuin silta: se yhdistää nuoren kaupunginosan historian ja asukkaiden omat, vuosikymmeniä pitkät elämänkaaret. Täällä asuvat ihmiset ovat itse eläviä arkistoja, jotka kantavat mukanaan muistoja Helsingistä, jota me nuoremmat emme enää tunne. He ovat se todellinen salaisuus, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain rakennuksen.
Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme, haluaisin teidät pohtimaan yhtä asiaa. Mitä me jätämme jälkeemme? Palvelutalo Hoiva ei ole vain hoivakoti, vaan se on muistutus siitä, että jokainen meistä on osa tätä jatkumoa. Kun katsotte noita ikkunoita ja käytäviä, älkää nähneet vain arkkitehtuuria, vaan näkykulman aikaan ja huolenpitoon. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historiallisen kierroksen kanssani. Toivottavasti teille tuli tunne siitä, että Viikki ja tämä talo eivät ole vain pisteitä kartalla, vaan eläviä tarinoita, jotka kirjoitetaan edelleen joka ikinen päivä. Olkaa hyvät, seurakaa minua, niin katsotaan vielä seuraava kohde.
