Luku 1
(Opas pysähtyy uimahallin sisäänkäynnin eteen, vetää syvään henkeä ja hymyilee ryhmälle.)
Katsokaa tätä rakennusta. Monelle teistä tämä on vain paikka, jossa käydään uimassa tai viedään lapset uintikouluun, mutta jos suljete silmänne hetkeksi, voitte melkein tuntea sen erityisen tuoksun. Se on sekoitus klooria, kosteaa betonia ja sellaista tiettyä, nostalgista kaupungin sykettä. Tervetuloa Itäkeskuksen uimahalliin. Täällä me emme ole vain uimahallissa, vaan me olemme keskellä Helsingin itäpuolen suurta sosiaalista kokeilua. Tunnukaa tuo ilmassa leijuva kosteus ja kuunnelkaa, kuinka äänet kaikuvat näissä korkeissa tiloissa. On jotain hyvin rauhoittavaa siinä, miten vesi vaimentaa ulkomaailman melun, vaikka olemme aivan kauppakeskuksen ja metron sykkeen vieressä. Täällä aika tuntuu pysähtyvän, vaikka ympärillä kaikki muuttaa.
Mutta mennäänpä nyt syvemmälle, historian vesiin. Jotta ymmärräisimme tämän paikan, meidän täytyy palata takaisin siihen aikaan, kun Itäkeskus oli vielä nuori ja kunnianhimoinen visio. 1970- ja 80-luvuilla Helsinki laajeni itään valtavalla vauhdilla. Tämä ei ollut vain betonirakentamista, vaan kyse oli uudenlaisesta elämäntavasta. Uimahalli rakennettiin osaksi tätä suurta kokonaisuutta, jossa palvelut tuotiin ihmisten lähelle. Se oli osa sitä modernia ajatusta, että terveys, liikunta ja vapaa-aika kuuluvat jokaiselle, riippumatta siitä, missä päin kaupunkia asuu. Rakenteet heijastavat tätä aikakautta: funktionaalisuutta, kestävyyttä ja tiettyä brutaalia rehellisyyttä. Kun katsotte näitä seiniä, näette palasen sitä Suomea, joka uskoi vahvasti yhteiskunnalliseen suunnitteluun ja siihen, että julkinen uimahalli on yhteisön sydän. Täällä on polvettu tuhansia kilometrejä ratoja ja täällä on opittu pelkäämättömyyttä veden alla, sukupolvi toisensa jälkeen.
Tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa. Jos kysyy vanhoilta kantaasiakkailta, hän kuulee tarinoita siitä, mitä uimahallin syvissä vesissä tai huoltotunneleissa oikein tapahtuu, kun valot sammuvat ja viimeinen vieras on lähtenyt. Kiertää urbaani legenda, että näiden altaiden alla risteilee verkosto käytäviä, jotka yhdistävät hallin kaupungin muihin infrastruktuureihin. Ehkä ne ovat vain teknisiä putkia, mutta mielikuvitus tekee niistä salaisia reittejä, joita pitkin kaupungin henget kulkevat. On myös sanottu, että uimahallin akustiikka on niin erikoinen, että tietyissä kohdissa voi kuulla kuiskausten kantautuvan kaukaa, aivan kuin menneiden vuosikymmenten uimareiden nauru jäisi kaikuamaan betoniin. Se on sellaista kaupunkimyyttien taikaa, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain urheilukeskuksen.
Nyt, kun olemme kävelleet läpi historian ja legendojen, kutsun teidät katsomaan tarkemmin noita veden värejä ja kuuntelemaan ympärillänne. Mietikää, kuinka monta tuhansenlaista tarinaa nämä altaat ovat nähneet. Seuraavaksi me siirrymme kohti allasalueen reunaa, mutta ennen sitä, kysykää itseltänne: miltä teidän oma historiansi täällä näyttäisi? Oletteko tekin osa tätä jatkumoa vai vasta aloittamassa uutta lukua? Mennäänpä nyt, katsotaan miltä vesi näyttää tänään, ja muistakaa, että jokainen sukellus on pieni matka omaan rauhaan keskellä suurkaupungin kiirettä.
