Luku 1
(Opas pysähtyy ryhmän kanssa Varhelanpuiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen luonnon hiljaisuuden laskeutua hetkeksi ryhmän ylle.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty hiljaisuus, joka vallitsee vain paikoissa, joissa luonto on saanut ottaa takaisin sen, mikä sille alun perin kuului. Täällä Varhelanpuistossa me ei olla vain puistossa, vaan me ollaan tavallaan aikamatkalla. Huomaatteko, miten valo siivilöityy näiden vanhojen puiden läpi? Se luo sellaisen pehmeän, lähes unenomaisen tunnelman. Useimmille tämä on vain kaunis viheralue, paikka kävelyille tai hetken hengähdykselle, mutta jos pysähtyy kuuntelemaan, niin voi melkein kuulla menneisyyden kaiut. Tämä paikka ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on kerrostuma eri aikakausia, ihmiskohtaloita ja luonnon omaa sitkeyttä.
Jos menemme syvemmälle historiaan, niin tässä maastossa on nähty paljon. Tämä alue on ollut osa sitä laajempaa kokonaisuutta, jossa kaupungin kasvu ja maaseudun rauha ovat kohdanneet. Ennen kuin täällä oli puisto, täällä oli elämää, työtä ja arkea. Mietitään niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä polkuja sata vuotta sitten – heillä oli eri huolet, eri vaatteet ja ihan eri tahti elämässään. Varhela on nimi, joka kantaa mukanaan muistoja vanhoista tiloista ja maanviljelystä, jolloin maa oli elinehto ja jokainen neliömetri oli hyödynnetty. Teollisuuden nousun myötä ympäristö muuttui, ja monet tällaiset alueet jäivät väliin kaupungistumisen ja luonnonsuojelun välillä. Se, että tämä puisto on säilynyt, on itse asiassa pieni voitto. Se on kuin historiallinen saareke, joka on suojellut muistojaan betoniviidakolta ja kiireeltä.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne jutut, joita ei löydy virallisista kirjoista. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut tarinoita ja urbaaneja legendoja tästä kolkasta. Sanotaan, että tiettyinä iltoina, kun sumu nousee maasta, voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä jotain sellaista, mitä me emme vain ymmärrä? Moni uskoo, että luonto itse muistaa kaiken, mitä täällä on tapahtunut, ja että tietyissä puissa tai kivien koloissa asuu paikan oma henki. Se on se mystiikka, joka tekee Varhelanpuistosta erityisen. Se ei ole vain puita ja pensaita, vaan se on elävä arkisto, jossa myytit ja todellisuus kietoutuvat toisiinsa kuin vanhat köynnöskasvit.
Nyt kun me ollaan tässä, haluaisin, että te teette yhden asian. Kävelkää hetki eteenpäin, mutta tehkää se täydellisessä hiljaisuudessa. Keskittykää vain jalkojenne ääneen ja siihen, miltä ilma tuntuu iholla. Kokeilkaa löytää se kohta puistosta, joka puhuttelee juuri teitä. Ehkä se on joku vino puunrunko tai tietty valon leikki lehvistössä. Kun löydätte sen, pysähtykää ja miettikää, mitä te jättäisitte jälkeenne tähän paikkaan, jotta sata vuoden päästä joku muu opas voisi kertoa teidän tarinanne. Kiitos, että olitte mukana tässä pienessä matkassa. Voitte nyt jatkaa tutkimaan puistoa omaan tahtiinne, ja muistakaa, että jokainen askel on askel historian sivuilla.
