Luku 1
*(Opas pysähtyy leikkipaikan reunalle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ympärilleen hymyillen. Hän elehtii kädellään kohti ympäröivää metsää ja leikkivgoogleapis lapsia.)*
Katsokaas ympärillenne. Nyt me ollaan paikassa, missä nykypäivän nauru ja puuleikkien kiljumat kohtaavat jotain paljon vanhempaa. Täällä Keijuniityn leikkipaikalla ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on sellaista pehmeää, lähes sähköistä tunnelmaa. Kun suljette silmänne hetkeksi, voitte kuulla, miten tuuli suhisee männyissä ja kuinka metsän siimeksestä kuuluu veden solinaa. Tämä ei ole vain hiekkalaatikko ja keinut, vaan tämä on portti luonnon omaan katedraaliin. Täällä ihminen tuntee itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotain suurempaa kiertokulkua, jossa vuodenajat ja sukupolvet vaihtuvat, mutta maan henki pysyy samana.
Mutta jos mennään syvemmälle historiaan, niin tässä maastossa on nähty paljon muutoksia. Tämä alue on osa sitä karua, mutta kaunista suomalaista luontoa, joka on muovannut meistä sellaisia, joita me ollaan. Ennen kuin tähän rakennettiin leikkipaikka, nämä niityt ja metsiköt olivat osa paikallisten ihmisten elinkeinoa. Täällä on kuljettu polkuja, joita ei enää löydy kartoista, ja täällä on kerätty marjoja ja sieniä jo satoja vuosia sitten. Historia ei täällä näy kivisissä monumenteissa, vaan se on kirjoitettu puun vuosirenkaisiin ja sammaleen paksuuteen. Kun katsotte noita vanhoja puita, miettikää, kuinka ne ovat seisoneet tässä todistamassa ajan kulkua, kun ympärillä maailma on muuttunut hevoskärryistä älypuhelimiin. Tämä paikka on säilyttänyt palasen siitä alkuperäisestä erämaasta, joka on ollut suomalaisen sielun peili.
Ja sitten meillä on tietysti Keijuniityn nimi. Se ei ole sattumalta keksitty. Paikallisissa tarinoissa ja vanhoissa huhuissa on aina kuiskattu, että täällä, missä valo siivilöityy lehtien läpi juuri oikeassa kulmassa, asuvat keijut ja metsän henget. Sanotaan, että jos pysähtyy täysin hiljaiseksi ja kuuntelee tarkkaan, voi kuulla niiden naurun, joka sekoittuu tuulen huminaan. Myytti kertoo, että nämä olennot suojelevat niittyä ja sen puhdasta luontoa, ja ne kutsuvat puoleensa juuri lapsia, koska lasten mielikuvitus on vielä avointa ja puhdasta. Ehkäpä siksi tämä paikka on valittu juuri leikkipaikaksi; se on kuin luonnollinen jatkumo sille taialle, jota täällä on koettu vuosisatojen ajan. Keijut eivät ehkä näy silmin, mutta ne näkyvät siinä, miten täällä tulee olonaan rauhalliseksi.
Joten, kun te nyt jatkatte matkaanne tai annatte lasten antaa mennä vauhdilla keinussa, muistakaa, että astutte pyhään maahan. Ottakaa hetki aikaa vain hengittää tätä raikasta metsäilmaa ja tuntea se yhteys menneisiin sukupolviin ja luonnon omiin salaisuuksiin. Toivon, että vietätte täällä hienon päivän ja että ehkä, jos olette todella onnekkaita, näette vilauksen jostain sellaisesta, mitä ei voi selittää pelkällä järjellä. Kiitos, kun kuljitte mukanani, ja nauttikaa nyt tästä taianomaisesta Keijuniitystä!
