Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja viittaa kädellään ympäröivää vihreyttä. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen ja lämmin.)*
Katsokaapa ympärillenne. Täällä, kaupungin kiireen keskellä, on tämä pieni, vihreä keidas, Toivo J. Särkän puisto. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä erilaiselta? Se on painavampaa, raikkaampaa, ja kaupungin melu vaimenee kuin joku olisi vetänyt verhon väliin. Tällaiset paikat ovat kaupungin keuhkoja, mutta ne ovat myös aikakoneita. Kun astumme syvemmälle näiden puiden varjoon, me emme vain kävele luonnossa, vaan me astumme kerroksiin, joita kaupungin asfaltti on yrittänyt peittää. Täällä luonto ei ole vain istutettuja puita, vaan se on todistaja. Se on nähnyt, miten tämä kaupunki on kasvanut, muuttunut ja välillä murtunut.
Jos menemme historian syvään päätyyn, meidän on puhuttava siitä miehestä, jonka nimi puiston kyltissä lukee. Toivo J. Särkkä ei ollut vain nimi listassa, vaan hän edusti sitä aikakautta, jolloin kaupunkisuunnittelu oli vielä taidetta ja visioita. Siihen aikaan, kun kaupunki laajeni ja teollisuus alkoi syödä tilaa, syntyi tarve säilyttää jotain sielukasta. Särkkä ja hänen aikansa visionäärit ymmärsivät, ettei ihminen kestä pelkkää betonia. Tämä puisto on jäänne ajasta, jolloin luonnon ja urbaanin ympäristön välille haettiin tasapainoa. Se ei ole sattumaa, että puisto on säilynyt juuri näin. Se on ollut vastarintaa kaupungistumista vastaan, pieni voitto sille ajatukselle, että jokaisella kaupunkilaisella on oltava paikka, jossa voi kuulla omat ajatuksensa ja katsoa puiden latvusten läpi taivaalle.
Mutta tiedättekö, mikä tässä paikassa on kaikkein kiehtovinta? Jokaisessa tällaisessa puistossa on oma salaisuutensa, ja Särkän puistossakin on jotain, mitä ei löydy virallisista kartoista. Paikalliset kertovat, että näiden vanhojen puiden juuristo kietoutuu asioihin, joita ei ole kirjattu arkistoihin. Sanotaan, että puiston rauhallisuus ei johdu vain kasvillisuudesta, vaan siitä, että täällä on kohdattu ja keskusteltu kaupungin suurimpia päätöksiä hiljaisuudessa, kaukana julkisuudesta. Onko täällä kävelty salaisia sopimuksia tekemässä tai onko täällä löydetty lohtua surun keskellä? Myytti kertoo, että puisto imee itseensä ympäröivän kaupungin stressin ja muuttaa sen tällä rauhaksi, jota me nyt tunnemme. Se on kuin elävä arkisto, joka kantaa mukanaan tuhansien ihmisten huokauksia ja toiveita.
Nyt kun me olemme imeneet itseemme tämän paikan hengen, haastaisinkin teidät tekemään pienen kokeilun. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuunnelkaa. Älkää kuunnelko autoja, vaan kuunnelkaa tuulen huminaa ja lintujen ääniä. Yrittäkää tuntea sen historian, joka värisee maan alla. Kun avaatte silmänne, katsokaa puistoa uudestaan – ei vain vihreänä alueena, vaan Toivo J. Särkän jättämänä perintönä meille kaikille. Toivon, että viette tämän rauhan mukananne, kun palaamme takaisin kaupungin sykkeeseen. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian polun kanssani.