Luku 1
*(Opas pysähtyy Palanderin talon eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennuksen julkisivua kohti.)*
Katsokaa tätä rakennusta. Ottakaa hetki aikaa ja vain hengittäkää tätä tunnelmaa. Me seisomme nyt yhden Tallinnan sydämenlyönteistä, Palanderin talon edessä. Kun katsotte noita paksuja kiviseiniä ja tuo tunnelmallista pihapiiriä, voitte melkein kuulla, miten vuosisadat sitten täällä on kolistellut rautavaunuja, huudettu kauppiaille ja kuiskaillut salaisuuksia kulman takana. Täällä aika ei vain kulje, se tuntuu kerrostuvan. Ilmassa on jotain sellaista vanhaa, hieman pölyistä mutta samalla arvokasta tuntua, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi. Me emme ole vain turistina katsomassa taloa, vaan me astumme sisään tarinaan, joka on kirjoitettu kiveen ja puuhun satoja vuosia sitten.
Jos menemme syvemmälle historiaan, meidän on ymmärrettävä, mitä tämä talo on edustanut. Tämä ei ollut mikään tavallinen asuintalo, vaan se oli osa Tallinnan kaupallista koneistoa. Keskiajan ja uuden ajan taitteessa kaupungin rikkaus virtasi juuri tällaisten talojen kautta. Palanderin talo on nähnyt kaiken: Hansaliiton kukoistuksen, sodat, tulipalot ja vallanvaihdot. Täällä on asunut porvaristoa, jotka ovat hallinneet kaupungin taloutta, ja jokainen huone on nähnyt neuvotteluja, joissa on päätetty kauppareittejä ja sopimuksia. Huomatkaa nuo rakenteet – ne on tehty kestämään. Ne on tehty viestimään statusta. Kun täällä on kuljettu, on tunnettu olevansa osa jotain suurempaa, eurooppalaista verkostoa, jossa mausteet, kankaat ja suola liikkuivat Itämeren yli. Talo on toiminut turvapaikkana ja varastona, ja sen seinät ovat imeneet itseensä kaupunkilaisten arjen kiireen ja juhlan.
Mutta kuten jokaisella Tallinnan vanhan kaupungin talolla, myös tällä on omat salaisuutensa. Jos kuuntelette tarkasti, voitte melkein aistia ne tarinat, joita ei ole kirjoitettu historiankirjoihin. Sanotaan, että näiden paksujen seinien sisällä on kulkenut salaisia käytäviä ja piilopaikkoja, joissa on säilytetty kiellettyjä tavaroita tai kenties kätketty ihmisiä vaarallisina aikoina. Legendat kertovat, että talon kellarit kätkevät sisäänsä kaikuja menneisyydestä, ja jotkut vannovat, että pimeimmissä nurkissa voi tuntea vanhojen asukkaiden läsnäolon. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta elävän. Se ei ole vain museo, vaan elävä organismi, joka kantaa mukanaan satojen ihmisten kohtaloita, rakkauksia ja pettymyksiä, jotka ovat jääneet hämärään.
Nyt, kun olemme saaneet tämän historian ja mystiikan pinnan alle, kutsun teidät astumaan lähemmäs. Älkää vain katsoko rakennusta, vaan yrittäkää aistia sen sielu. Mietikää, miltä tuntuisi herätä tässä talossa vuonna 1600 ja katsoa ulos noista ikkunoista kohti kivikatuja. Onko teillä rohkeutta kohdata ne salaisuudet, jotka vielä täällä asuvat? Mennäänpä sisälle ja katsotaan, mitä tarinoita nämä seinät kertovat meille tänään. Tervetuloa matkalle ajassa.
