Luku 1
*(Opas pysähtyy asukastalon eteen, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennusta kohti.)*
Katsokaas tätä taloa. Ensi silmäyksellä se saattaa näyttää vain yhdeltä monista täällä alueella olevista rakennuksista, mutta jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, niin seinät alkavat puhua. Täällä Lehtovuoren asukastalossa ei ole kyse vain puusta ja kivestä, vaan se on kuin elävä arkisto. Tunnitteko tuon tietyn tuoksun ilmassa? Se on sekoitus vanhaa puuta, lämminhenkisyyttä ja sellaista yhteisöllisyyttä, jota on nykyään vaikea löytää. Kun astumme sisään, unohdakkaapa hetkeksi nykyajan kiireet. Me emme mene vain rakennukseen, vaan me astumme sisään yhteiseen muistiin, jossa jokainen nariseva lattialauta ja kulunut ovenkahva kertoo tarinaa ihmisistä, jotka ovat täällä eläneet, nauraneet ja jakaneet arkensa.
Jos katsomme tätä taloa historian linssin läpi, niin meidän on ymmärrettävä, mitä täällä on tapahtunut. Lehtovuoren asukastalo ei syntynyt tyhjiöstä, vaan se on vastaus tarpeeseen kuulua johonkin suurempaan. Täällä on kohdattu sukupolvet, jotka kokivat maan suuria murroksia. Mietikää niitä aikoja, kun radio oli kodin keskiössä ja uutiset kulkivat hitaammin mutta painavammin. Tämä talo on toiminut turvasatamana ja kohtaamispaikkana, jossa yhteisöllisyys ei ollut vain sana, vaan elinehto. Täällä on järjestetty tansseja, kokouksia ja yhteisiä talkoita, joissa naapurin auttaminen oli itsestäänselvyys. Arkkitehtuurissaan talo heijastaa sitä aikakautta, jolloin käytännöllisyys ja kestävyys olivat tärkeämpiä kuin pröystäily. Se on rakennettu kestämään, aivan kuten ne ihmisetkin, jotka tämän talon sielun ovat luoneet. Täällä on opittu kestämään vaikeuksia ja juhlimaan pieniä voittoja, ja se heijastuu vieläkin talon vankassa rakenteessa.
Mutta jokaisessa vanhassa talossa on myös omat salaisuutensa, ja Lehtovuoren talo ei ole tässä poikkeus. Paikallisten keskuudessa on aina liikunut tarinoita niistä asioista, joita ei kirjoitettu virallisiin pöytäkirjoihin. Sanotaan, että talon ullakolla tai kellariportaiden varjossa asuu menneisyyden kaikuja. Jotkut vannovat, että hiljaisina iltoina voi kuulla kaukaisia naurua tai kuiskauksia, jotka kuuluvat ihmisille, joita ei ole nähty vuosikymmeniin. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko taloon jäänyt jokin näkymätön lataus kaikista niistä tunteista, joita täällä on koettu? Eräs paikallinen legenda kertoo kadonneesta kirjeestä, joka on jäänyt jonnekin seinävälien sisään – viestistä, joka olisi voinut muuttaa kahden ihmisen kohtalon, mutta joka jäi lopulta talon suojaan. Se tekee tästä paikasta mystisen; se on kuin lukittu päiväkirja, jota me vain raapimme pinnasta.
Nyt, kun olemme katsoneet tätä taloa ulkopuolelta, on aika tehdä se tärkein. Mennäänpä sisälle ja katsotaan, mitä löydämme. Kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti niihin yksityiskohtiin, jotka tuntuvat arkisilta, sillä usein juuri niissä piilee kaikkein syvin historia. Kun kuljemme käytävillä, miettikää, kuka teistä olisi sopinut tähän taloon sata vuotta sitten. Olisitteko olleet se, joka pitää huolta uunista, vai kenties se, joka toi uusimmat uutiset kaupungista? Tervetuloa sisään Lehtovuoren sydämeen, katsotaan yhdessä, mitä tarinoita tämä talo meille tänään kertoo.
