Luku 1
Tervetuloa, hyvät matkakumppanit. Pysähdytään hetkeksi tässä, Kontulan aukiolla. Ottakaa hetki aikaa ja vain kuunnelkaa. Kuulkaa tuo metron vaimea jyrinä maan alla, kauppakeskuksen vilinä ja ihmisten puheensorina. Saattaa tuntua siltä, että olemme vain tavallisessa itähelsinkiläisessä solmukohdassa, mutta jos suljette silmänne, voitte aistia jotain muuta. Täällä, betonin ja asfaltin alla, sykkii kerroksittainen historia. Tämä aukio ei ole vain kauttakulkupaikka, vaan se on kuin kaupunkikudoksen solmukohta, jossa kohtaavat moderni urbaani elämä, sodanjälkeinen utopia ja muinainen luonto. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, kun tajuaa, että seisomme paikalla, joka on suunniteltu palvelemaan tuhansia ihmisiä päivittäin, mutta joka kantaa mukanaan hiljaisia muistoja ajasta ennen betonia.
Katsokaapa ympärillenne. Kontula on kiehtova esimerkki siitä, miten Suomi rakentui sodan jälkeen. 1960- ja 70-luvuilla täällä toteutettiin valtava visio: luotiin modernia, toimivaa lähiötä, jossa asuminen, palvelut ja liikenne olisivat kävelyetäisyydellä. Tämä aukio oli tämän vision sydän. Se ei syntynyt sattumalta, vaan se oli tarkkaan harkittu kaupunkisuunnittelun kokeilu. Haluttiin luoda yhteisöllisyyttä ja tehokkuutta. Samaan aikaan kun täällä nousi betonisia kerrostaloja, ympärillä velloivat vielä metsät ja suot. Muistakaa, että Kontula on nimensä mukaisesti kytköksissä luontoon. Ennen kuin metrot ja kauppakeskukset valtasivat tilan, täällä kulkivat polut ja asuivat ihmiset, jotka elivät lähemmässä suhteessa Itämeren rannikkoon. Tämä aukio on siis tavallaan silta: se yhdistää vanhan maaseutumaisen itäisen Helsingin ja sen hypermodernin, urbaanin kasvun. Se on monumentti sille ajalle, jolloin uskottiin, että arkkitehtuurilla ja suunnittelulla voidaan muovata ihmisen elämää paremmaksi.
Mutta jokaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ja Kontulalla ne liittyvät usein näkyvän pinnan alapuolelle. Paikalliset kertovat, että tämän aukion ja sitä ympäröivien rakenteiden alla on verkosto, joka on paljon laajempi kuin vain metrotunneli. On liikkunut tarinoita hylätyistä tiloista ja huoltokäytävistä, jotka jäävät tavallisen kulkijan huomaamatta. Mutta suurempi myytti on sosiaalinen. Kontula-aukio on ollut vuosikymmenten ajan kaupungin ”sosiaalinen laboratorio”. Täällä on kohdattu kaikki yhteiskunnan kerrostumat: nuorisokapinaa, poliittisia keskusteluja ja arjen selviytymistaistelua. Se on ollut paikka, jossa kaupungin reunama on kohdannut keskustan. Sanotaan, että jos osaa lukea tämän aukion ihmisvirtoja, voi lukea koko Helsingin sosiaalisen historian. Täällä jokainen kulma on nähnyt jotain, mitä viralliset historiankirjat eivät ehkä tallenna, mutta joka elää kaupungin muistissa.
Nyt kun katsotte tätä aukiota uudestaan, näettekö tekin sen vain betoniin valettuna torina, vai näettekö täällä sen kerroksellisuuden? Kehotan teitä, kun jatkatte matkaanne, katsomaan ylöspäin rakennusten linjoihin ja alas jalkojenne alle. Mietikää, kuka täällä seisoi viisikymmentä vuotta sitten ja mitä he ajattelivat tästä tulevaisuuden kaupungista. Kontula-aukio ei ole vain pysäkki matkalla jonnekin muualle, vaan se on itsessään kohde, joka kertoo meille, keitä me olemme ja miten olemme kasvaneet. Kiitos, että kuljette kanssani tämän pienen historiallisen kierroksen. Nyt on aika jatkaa matkaa, mutta muistakaa, että jokainen kaupungin neliömetri kantaa mukanaan tarinaa, jos vain pysähtyy kuuntelemaan.
