Luku 1
*(Opas pysähtyy, katsoo ryhmääan lempeästi ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen, mutta vakaa.)*
Katsokaas ympärillenne. Tuntuuko teistä se? Se tietty sähkö ilmassa, joka syntyy, kun nykyhetki ja menneisyys kietoutuvat toisiinsa. Me seisomme nyt paikassa, jossa aika tuntuu hidastuvan. Kun katsomme näitä rakenteita ja tätä ympäristöä, emme näe vain kiveä ja puuta, vaan kerroksia ihmiskohtaloista. Täällä Strindbergin ympärillä ei ole kyse vain arkkitehtuurista, vaan siitä näkymättömästä energiasta, jonka intohimoiset ja riitaiset sielut ovat jättäneet jälkeensä. Kuvitelkaa hetkeksi kaupungin melu vaimenevan ja tilalle tulevan vanhan kirjan tuoksu, musteen läiskät ja kynttilän valossa kirjoitetut kirjeet. Tervetuloa maailmaan, jossa taide ja todellisuus hämärtyvät.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä tämä kaikki oikeasti tarkoittaa. Kun puhumme Strindbergistä ja hänen perinnöstään, emme puhu vain yhdestä miehestä, vaan kokonaisesta aikakaudesta, jolloin pohjoismainen sielunmaisema oli murroksessa. Täällä, näiden seinien suojissa, on käyty kamppailua vanhan maailman säädyllisyyden ja uuden, raa’an naturalistisen totuuden välillä. Se oli aikaa, jolloin kirjoittajat eivät vain kuvanneet maailmaa, vaan he repivät sen auki nähdäkseen, mitä sen sisältä löytyy. Historiallisesti tämä paikka on toiminut laboratoriona ihmismielelle. Täällä on pohdittu luokkaeroja, sukupuolten välistä valtapeliä ja sitä loputonta yksinäisyyttä, joka seuraa suurta lahjakkuutta. Jokainen kulma, jokainen nurkkaus kantaa mukanaan kaikuja niistä kiivasten väittelyistä ja hiljaisista epätoivon hetkistä, jotka muovasivat modernia draamaa ja kirjallisuutta. Se ei ollut helppoa elämää, mutta se oli elämää kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Ja tässä kohtaa meidän on pysähdyttävä. Koska jokaisella tällaisella paikalla on salaisuutensa, ja Strindbergin ympärillä liikkuu myyttejä, jotka ovat lähes yhtä vahvoja kuin faktat. Sanotaan, että hän ei koskaan täysin hylännyt tätä paikkaa, vaan hänen levoton henkensä vaeltaa edelleen käytävillä etsimässä sitä täydellistä sanaa tai viimeistä, ratkaisevaa vastausta elämän arvoitukseen. On tarinoita omituisista näyistä ja siitä, kuinka ilmassa tuntuu välillä värisevän jännite, aivan kuin joku tarkkailisi meitä varjoista. Oliko hän vain eksentrinen nero vai kenties mies, joka näki verhon läpi asioita, joita me emme pysty hahmottamaan? Tämä mystiikka on osa paikan vetovoimaa; se muistuttaa meitä siitä, että historia ei ole vain päivämääriä kalenterissa, vaan tunteita, jotka eivät koskaan täysin kuole.
Nyt, kun olemme tunteneet tämän historian painon, haluan teidät tekemään jotain. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain katsoko, vaan kuunnelkaa. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja kysykää itseltänne: mikä osa minusta resonoi tämän levottoman historian kanssa? Mitä minä kirjoittaisin, jos seisoisin tässä samassa pisteessä sata vuotta sitten? Toivon, että vietätte tämän päivän ei vain turistina, vaan uteliaana löytöretkeilijänä. Kiitos, että kuljette kanssani tämän matkan läpi. Olkaa hyvät ja seuraatte minua, niin katsotaan vielä yksi erityinen yksityiskohta, joka ei näy missään oppaassa.
