Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja elehtii kädellään ympäröivää metsää. Äänensävy on rauhallinen, mutta kutsuva.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnutteko sen? Tämän tietyn hiljaisuuden, joka laskeutuu päälle heti, kun astumme syvemmälle Laukkavuoren syleilyyn. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, raskaammalta mutta samalla puhtaammalta, kuin metsä itsessään hengittäisi kanssamme. Me emme ole vain kävelyllä luonnonsuojelualueella, vaan olemme astuneet sisään elävään arkistoon. Nuo sammaleen peittämät kivenlohkareet ja ikiaikaiset puut ovat nähneet satoja syksyjä, kun lehdet ovat värjänneet rinteen kultaisiksi ja talvet ovat vaimentaneet maailman paksun lumen alle. Tässä hetkessä kaupungin kiire ja nykyajan melu katoavat, ja jäljelle jää vain tuulen suhina ja tunne siitä, että olemme osa jotain paljon suurempaa ja ikuisempaa.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, Laukkavuori ei ole vain kasa kiviä ja puita, vaan se on ollut strateginen ja henkinen kiintopiste. Ennen kuin meillä oli nykyiset kartat ja rajat, tällaiset korkeudet olivat elintärkeitä. Ne olivat tähystyspaikkoja, joista on seurattu horisonttia ja vahtimassa mahdollisia vaaroja tai odotettu kauppakaravaanien saapumista. Täällä, metsän siimeksessä, on kulkenut sukupolvi toisensa jälkeen. Maanviljelijät, metsästäjät ja kulkijat ovat hioneet näitä polkuja jalkojensa alla. Alueen luonnonmukaisuus on säilynyt juuri siksi, että vuoren maasto on ollut paikoin liian jyrkkää tai vaikeaa kesyttää. Se on jäänyt säästämättä, kun ympäröivä maailma on muuttunut tehtaiksi ja asfalttiteiksi. Tämä alue on kuin aikakapseli, joka kantaa mukanaan muistoa ajasta, jolloin ihminen eli täydellisessä symbioosissa luonnon rytmin kanssa, kunnioittaen metsän lakeja.
Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Paikalliset ovat aina puhuneet Laukkavuoren erityisestä energiasta. Sanotaan, että tietyissä kohdissa vuorta, missä kallio murtuu ja sammal on paksuinta, raja näkyvän ja näkymättömän maailman on ohut. Vanhat legendat kertovat metsän hengistä ja maan alla uinuvista voimista, jotka suojelevat tätä pyhää lehtoa. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun seisoo yksin sumuisella aamulla vuoren huipulla, on vaikea olla uskomatta, että täällä asuu jotain, mitä ei voi selittää tieteellä. Se on sellaista hiljaista viisautta, joka on kätkeytynyt vuosisatojen taakse, odottaen vain oikeaa hetkeä ja oikeaa kuulijaa.
Nyt, kun jatkamme matkaamme, pyydän teitä tekemään yhden asian. Pysäyttäkää askelenne välillä, sulkekaa silmänne ja kuuntelekaa. Yrittäkää löytää se yhteys, joka yhdistää meidät tähän maaperään. Laukkavuori ei pyydä meiltä muuta kuin kunnioitusta ja hiljaisuutta. Kun poistumme täältä takaisin arkeen, ottakaa tämä rauhan tunne mukaan. Muistakaa, että tämä metsä on täällä myös huomenna, vartioimassa historiaamme ja tarjoamassa turvapaikan meille kaikille, jotka uskaltavat pysähtyä ja kuunnella vuoren kuiskausta. Olkaa tervetulleita syventymään edelleen tähän maagiseen maisemaan.