Luku 1
Tervetuloa kaikki! Ottakaa hetki aikaa, hengittäkää syvään ja katselkaa ympärillenne. Me seisomme nyt Kiiltotähden puistossa, paikassa, joka ensisilmäyksellä näyttää vain tavalliselta asuinalueen viheralueelta, leikkiviltä lapsilta ja hoidetuilta pensailta. Mutta jos suljette silmänne ja annatte mielikuvituksen kulkea, huomaatte, että tämä maa kuiskailee meille. Täällä kaupungin kiire pysähtyy ja luonto ottaa vallan tavalla, joka muistuttaa meitä siitä, miten kaupunki on kasvanut kerros kerrokselta. Tunnetteko te sen rauhan? Se ei ole vain hiljaisuutta, vaan sellaista syvää, historiallista levollisuutta, joka syntyy, kun ihminen ja luonto löytävät yhteisen rytmin betoniviidakon keskellä.
Jos katsomme tätä aluetta historian linssin läpi, meidän on mentävä kauas taaksepäin, aikaan ennen näitä moderneja asuinkortteleita. Täällä on kulkenut elämä monessa muodossa. Ennen kuin ensimmäistäkään perustusta valettiin, täällä on ollut villiä luontoa, kenties kosteikkoja tai tiheää metsikköä, joka on toiminut rajana ja suojana. Kaupungin laajentuessa tällaiset pienet keitaat ovat olleet elintärkeitä. Ne ovat olleet paikkoja, joissa työläiset ovat levänneet pitkien päivien jälkeen ja joissa lapset ovat oppineet tuntemaan maan ja kasvit ennen kuin asfaltti peitti kaiken. Kiiltotähden kaltaiset puistot eivät ole vain suunniteltuja virkistysalueita, vaan ne ovat usein jäänteitä siitä alkuperäisestä maisemasta, jota kaupunki ei koskaan täysin onnistunut nielaisemaan. Ne ovat kaupunkihistorian hengitysaukkoja, jotka muistuttavat meitä siitä, mistä olemme tulleet ja miten olemme muokanneet ympäristöämme oman mukavuutemme mukaan.
Mutta tässä puistossa on myös jotain, mitä ei löydy virallisista kaupunkisuunnitelmista tai historiakirjoista. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut hiljainen tarina, eräänlainen urbaani myytti, joka liittyy puiston nimeen. Sanotaan, että kauan sitten, vielä ennen kaupungistumista, täällä on ollut kohta, jossa taivas on tuntunut olevan lähempänä maata kuin missään muualla. Legendan mukaan täällä on nähty outoja, kiiltäviä valoja, jotka ovat tanssineet puiden latvoissa selkeinä talviyöinä. Jotkut sanovat niiden olleen vain revontulia, toiset taas uskovat, että täällä on ollut luonnon oma energiapiste, jonne on hakeuduttu rauhaa ja oivalluksia. Ehkäpä juuri tästä mystisestä tunnelmasta nimi Kiiltotähti on saanut inspiraationsa. Se on muistutus siitä, että vaikka ympärillämme on betonia, meillä on edelleen yhteys johonkin suurempaan ja selittämättömään.
Nyt kun olemme kulkeneet historian ja myyttien läpi, haluankin haastaa teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö tämän puiston läpi, vaan pysähtykää. Etsikää puistosta se yksi puu tai kivi, joka tuntuu teistä kaikkein vanhimmalta, ja miettikää, mitä kaikkea se on nähnyt vuosikymmenten saatossa. Kun poistumme täältä, viekää mukananne tämä ajatus siitä, että jokainen pieni viheralue on oma aikakoneensa. Kiitos, että olitte mukana tässä pienessä matkassa Kiiltotähden sielun tutkimisessa. Toivottavasti katsotte tätä puistoa jatkossa hieman erilaisin silmin.
