Luku 1
*(Opas pysähtyy Lassilan puiston reunalle, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän elehtii kädellään kohti vehreyttä ja urheilukenttiä.)*
Katsokaapa ympärillenne. Tuntuuko teistä, että täällä on jotain sellaista, mitä ei löydä keskustan kiireisiltä kaduilta? Täällä Lassilassa aika tuntuu hieman hidastuvan, vaikka olemme kivenheiton päässä kaupungin sykkeestä. Hengittäkääpä kunnolla – täällä tuoksuu vastaleikattu ruoho, mänty ja se tietty, nostalgian sävyttämä kaupunkipuiston tuntu. Me seisomme paikassa, joka on toiminut kaupunkilaisten keuhkoina jo vuosikymmeniä. Tämä ei ole vain kasa urheilukenttiä ja hiekkateitä, vaan tämä on elävä arkisto siitä, miten me olemme oppineet viettämään vapaa-aikaamme ja miten olemme kohdanneet toisemme kaupunkilaisina. Tervetuloa paikkaan, jossa liike ja lepo kohtaavat.
Mutta mennäänpä hetkeksi taaksepäin. Jos me suljemme silmämme, voimme kuvitella tämän alueen sellaiseksi, millainen se oli ennen nykyistä loistoaan. Lassila on osa kaupungin kasvutarinaa, aikaa, jolloin kaupunkisuunnittelussa alettiin ymmärtää, että ihminen tarvitsee tilaa liikkua ja hengittää, jotta hän jaksaisi tehdä töitä tehtaissa ja toimistoissa. Alun perin täällä on ollut enemmän luonnonmukaista metsää ja peltoja, mutta kun kaupunki alkoi laajentua, syntyi visio yhteisestä liikuntapaikasta. Se oli osa suurempaa kansanterveydellistä heräämistä; haluttiin viedä urheilu pois vain eliitin klubeilta ja tuoda se kaikkien saataville. Täällä on juostu satoja tuhansia kilometrejä, täällä on pelattu jalkapalloa ja tennistä, ja täällä on koettu voittojen riemua ja tappioiden kitkeryyttä. Lassila on ollut paikka, jossa sosiaaliset rajat ovat hälvenneet urheilun yhteisen kielen edessä, ja jokainen hienopisara on jättänyt jälkensä tämän maan kerroksiin.
Tiedättekö, jokaisella puistolla on myös ne tarinat, joita ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Täällä Lassilassa liikkuu huhuja ja pieniä kaupunkimyyttejä. Sanotaan, että puiston vanhojen puiden katveessa ja hämärissä kulmissa voi joskus tuntea vanhojen urheilijoiden läsnäolon – sellaisten, jotka täällä treinasivat salaa ennen suuria kisoja, kun maailma oli vielä erilainen. On kerrottu tarinoita nuoruuden rakkaustarinaista, jotka alkoivat juuri näiden polkujen varrella, ja salaisista sopimuksista, jotka tehtiin katsomoiden suojissa. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta kun kulkee täällä hämärän laskeutuessa, voi melkein kuulla kaukaisen kannustushuudon tai tennispallon pomppauksen, vaikka kentät olisivat tyhjiä. Se on tämän paikan sielu, tuo näkymätön kerros muistoja, jotka tekevät Lassilasta enemmän kuin vain fyysisen tilan.
Nyt kun olemme käyneet historian ja mystiikan läpi, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää. Menkää katsomaan noita vanhoja puita tai kokeilkaa vaikka askelta urheilukentän reunalla. Mietikää, miltä tuntuisi olla osa tätä jatkumoa. Lassila on meille kaikille, ja jokainen teistä voi tänään lisätä oman pienen tarinansa tämän puiston historiaan. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen matkan – nyt on teidän vuoronne nauttia tästä rauhasta ja liikkua omassa tahdissanne.
