Luku 1
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän elehtii kädellään ympäröivää metsäistä maisemaa.)*
Katsokaapa ympärillenne. Tervetuloa Leikkipuisto Piikaan. Ennen kuin me lähdetään tutkimassa näitä polkuja, haluan, että te vain hetkeksi pysähdytte. Kuulkaa tuo tuulen humina puissa ja tunkakaa se raikas, kostea metsän tuoksu. Onko uskomatonta, että olemme keskellä kaupungin sykettä, mutta silti täällä on tämä täydellinen rauha? Piika ei ole vain paikka, jossa lapset kiipeilevät ja nauravat, vaan se on ikään kuin vihreä saareke, aikakone, joka vie meidät pois betonista ja asfaltista. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on pääosassa. Tunnussanassa on jotain primitiivistä ja aitoa, ja juuri se tekee tästä paikasta niin erityisen.
Mutta jos me katsotaan tätä maastoa historian silmin, niin huomataan, ettei tämä metsä ole syntynyt sattumalta. Tämä alue on osa sitä laajempaa kaupunkikehityksen ja luonnonsuojelun välistä kamppailua, jota on käyty vuosikymmeniä. Ennen kuin täällä oli leikkivälineitä, tämä maa on nähnyt aivan eri elämän. Täällä on kulkenut sukupolvia, jotka ovat hyödyntäneet maaperää ja metsää selviytyäkseen. Kun kaupunki alkoi laajentua, monet tällaiset viheralueet uhrattiin rakennusliikkeelle, mutta Piikan kohdalla tapahtui jotain hienoa. Se säilytettiin tarkoituksella tilaksi, jossa ihminen ja luonto voivat kohdata. Se heijastaa sitä pohjoismaista ajattelua, jossa lapsen kasvu ja luonnon kunnioitus kulkevat käsi kädessä. Tämä puisto on siis itse asiassa elävä monumentti sille päätökselle, että vihreys on arvokkaampaa kuin uusi asuinkortteli.
Ja tässä tulee se osa, josta oppaana tykkään eniten, eli ne tarinat, joita ei löydy virallisista kaupunkisuunnitelmista. Sanotaan, että Piikan syvimmissä kolkissa, siellä missä vanhimmat puut kietovat oksansa toisiinsa, asuu metsän henki. Vanhat paikalliset kertovat, että puiston nimi ei ole vain nimi, vaan viittaus johonkin kaukaiseen, lähes unohdettuun myyttiin luonnonvoimien tasapainosta. On kuiskattu, että jos puistossa pysähtyy täysin hiljaiseksi juuri hämärän aikaan, voi kuulla maan alta kumpuavan kaukaisen kumun, kuin metsä itse hengittäisi. Jotkut sanovat, että puiston leikkivälineet on sijoitettu juuri niin, että ne seuraavat maan energialinjoja, ja siksi lapset tuntuvat täällä olevan niin erityisen onnellisia ja luovia. Se on tietysti enemmän tarinaa kuin tiedettä, mutta eikö historia olekin juuri sitä: sekoitus faktoja ja ihmisten kaipuuta johonkin mystiseen?
Nyt, kun olemme saaneet historian ja mystiikan kertaattua, ehdotan, että me jätämme teoriat taaksemme ja siirrymme käytäntöön. Mennään syvemmälle puistoon, katsotaan ne upeimmat puut ja ehkä löydämme itsekin jonkinlaisen salaisen polun. Mutta muistakaa, kun kuljemme, että me olemme vain vieraita tämän metsän valtakunnassa. Pidetään paikka puhtaana ja kunnioitetaan tätä vihreää keidasta, jotta myös seuraavat sukupolvet pääsevät kokemaan Piikan taian. Olkaapa hyvä, tulkaa perässä, niin näyttelen teille sen yhden erityisen näköalapaikan, josta kaupunki näyttää ihan erilaiselta.
