Vuoritontunpuiston leikkipaikka

(Opas pysähtyy leikkipaikan reunalle, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee rauhallisesti, osoittaen kädellään ympäröivää metsää ja leikkivälineitä.) Katsokaapa ympärillenne. Tuntuuko teistä siitä, miten ilma muuttuu tässä kohdassa? Täällä Vuoritontunpuistossa kaupungin kiire ja asfalttiviidakon melu tuntuvat jäävän jostain kauas taustalle, vaikka olemme keskellä asutusta. Huomaatteko, miten mäntyjen havut vaimentavat äänet ja miten valo siivilöityy puiden läpi juuri sopivasti? Tämä ei ole vain leikkipaikka, vaan se on pieni tasku, jossa luonto ja ihmisen kädenjälki kohtaavat. Tällaiset paikat ovat kaupungissamme kuin keitaita. Kun lapset juoksevat noissa telineissä, he eivät vain leiki, vaan he jatkavat perinnettä, joka on kestänyt sukupolvelta toiselle: tarvetta löytää oma, salainen maailmansa suurten puiden suojasta. Jos katsomme tätä paikkaa historian silmin, meidän täytyy tajuta, että tämä maasto ei ole aina ollut näin siisti ja hoidettu. Sata vuotta sitten täällä on kulkenut erilaisia polkuja ja ehkäpä joku on hakannut täällä polttopuita tai kerännyt marjoja. Kaupunkihistoria opettaa meille, että tällaiset kukkulaiset ja metsäiset kohdat ovat usein säilyneet, koska ne olivat rakentamiseen liian haastavia tai niitä on pidetty arvokkaina virkistysalueina. Tämä alue heijastaa sitä pohjoismaista kaupunkisuunnittelun perinnettä, jossa luonto ei ole vain koriste, vaan osa asukkaan hyvinvointia. Ennen kuin täällä oli nykyaikaiset kiipeilytelineet, täällä on ollut lapsia, jotka rakensivat majoja oksista ja kuvittelivat näiden kukkuloiden olevan valtavia vuoria. Se on ollut sellaista primitiivistä oppimista, jossa ympäristö on toiminut historian suurimpana opettajana. Mutta nyt, kuunnelkaa tarkasti. Paikan nimi ei ole sattumaa. Vuoritonttu ei ole vain sympaattinen hahmo kylteissä, vaan se kytkeytyy syvälle suomalaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan. Vanhat tarinat kertovat, että tällaisissa kukkulaisissa maastoisssa, missä kallio nousee pinnan alle, asuu maanhenkiä ja tonttuja, jotka valvovat metsän rauhaa. Sanotaan, että jos pysähtyy hetkeksi aivan hiljaa, voi kuulla tontun askeleet kuivissa lehdistä. Myytin mukaan nämä olennot eivät pidä melusta, mutta ne rakastavat lasten naurua ja viatonta leikkiä. Ehkäpä juuri siksi tämä leikkipaikka tuntuu niin kutsuvalta; tonttu on antanut siunauksensa sille, että täällä saa olla vapaana ja villinä. Se on salaisuus, jota ei löydy kaupungin arkistoista, mutta jonka jokainen täällä leikkinyt lapsi tuntee sydämessään. Joten, ennen kuin jatkamme matkaamme, haastan teidät tekemään yhden asian. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa itsenne takaisin lapsuuteen, aikaan, jolloin maailma oli täynnä mysteereitä ja jokainen puu oli mahdollinen portti toiseen ulottuvuuteen. Anna tämän paikan energian lataa teitä. Kun lähdette tästä, ottakaa mukananne palanen tätä rauhaa ja muistakaa, että historian kiinnostavimmat tarinat eivät aina löydy kirjoista, vaan joskus ne ovat piilossa leikkipaikan hiekkalaatikon alla tai vanhan männyn oksistossa. Olkaa hyvä ja seuraatte minua, matkamme jatkuu kaupungin syverempiin salaisuuksiin.