Luku 1
(Opas pysähtyy rinteen juurelle, ottaa syvään henkeä ja viittoo ryhmää katsomaan ylöspäin kohti metsäistä nousua. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)
Katsokaa tätä rinnettä. Ensi silmäyksellä se näyttää vain tavalliselta metsäkaistaleelta, kenties vain esteeltä matkalla jonnekin muualle. Mutta pysähtykää hetkeksi. Kuulkaa, miten tuuli humisee näissä puissa – se ei ole vain ilman liikettä, vaan se on kuin kuiskaus menneisyydestä. Täällä, missä maa nousee jyrkästi, on jotain sellaista, mikä saa niskatutkan nousemaan. Ilma tuntuu täällä tiheämmältä, ikään kuin vuosisadat olisivat pakkautuneet näihin sammaleisiin ja juurakoihin. Me emme seiso vain luonnon keskellä, vaan me seisomme historian päällä. Tämä rinne on nähnyt kaiken: hiljaiset aamut, raivokkaat myrskyt ja ihmisten kohtalot, jotka ovat jättäneet jälkensä tähän maahan, vaikka ne eivät näykään päällepäin.
Jos kelaamme aikaa taaksepäin, tämä rinne on ollut strateginen jalokivi. Ennen kuin meillä oli betonia ja terästä, korkeus oli valtaa. Kuvitelkaa tänne muinaiset vartijat, jotka ovat seisseet huipulla silmät tarkkana horisontissa, tarkkaillen jokaisen tulijan liikkeitä. Tämä rinne on toiminut luonnollisena muurina, suojana ja tarkkailupisteenä. Täällä on kuljettu kapeita polkuja pitkin, kun alapuolella laakso on ollut sumussa tai tulvissa. Maaperä on imenyt itseensä historian hikeä ja verta; kenties täällä on levätty raskaan kuljetuksen jälkeen tai kenties täällä on suunniteltu hyökkäyksiä, joista ei jäänyt jäljelle muuta kuin muutama murtunut kivi. Se on ollut rajapinta villin luonnon ja ihmisen rakentaman maailman välillä, paikka, jossa on jouduttu neuvottelemaan elementtien kanssa vain pysyäkseen pystyssä.
Mutta historian kirjojen ulkopuolella, paikallisten keskuudessa, on aina liikkunut tietty salaisuus tästä rinteestä. Vanhat ihmiset kertovat, että rinteen jyrkimmässä kohdassa, missä kivet nousevat pintaan kuin hampaat, maa ei ole täysin hiljainen. Sanotaan, että täällä on kulkenut muinainen reitti, jota ei ole tarkoitettu kaikille. Myytti kertoo, että rinne suojelee jotain, mitä ei ole tarkoitettu löydettäväksi – kenties kadonnutta aarretta tai kenties jotain henkistä voimaa, joka sitoo meidät tähän maahan. Jotkut sanovat, että tietyissä valo-olosuhteissa, juuri ennen hämärän laskeutumista, voi nähdä hahmoja liikkuvan puunrungon takana. Se ei ole pelkoa, vaan kunnioitusta sitä kohtaan, mitä emme pysty täysin selittämään. Rinne ei ole vain maata, se on muisti.
Nyt, kun me seisomme tässä, haastaisinkin teidät tekemään jotain. Älkää vain katsoko tätä rinnettä, vaan tuntekaa se. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa ne kaikki tuhannet jalanjäljet, jotka ovat painuneet tähän maahan ennen teitä. Kun jatkamme matkaamme ylös, astukaa varovasti. Jokainen askel on dialogia menneiden sukupolvien kanssa. Olkaa valppaita, ehkä juuri te näette sen välähdyksen tai tunnette sen kylmän väristyksen, joka kertoo, että rinne on hyväksynyt teidät vieraikseen. Mennäänpä nyt, katsotaan mitä huippu meille paljastaa.
