Luku 1
Tervetuloa, käykää rohkeasti sisään. Heti kun astutte kynnyksen yli, huomaatte, kuinka kaupungin kiire ja neonvalojen häly vaimenevat. Täällä, tässä Sake Bar & Izakayassa, ilma on paksua cedripuun tuoksusta, grillatusta yakitorista ja siitä tietystä, makeahkosta riisiviinin aromista, joka on pysynyt samana vuosisatoja. Katsokaa noita tummia puupintoja ja matalalla roikkuvia lyhtyjä – ne eivät ole vain sisustusta, vaan ne luovat tilan, jossa aika tuntuu pysähtyvän. Izakaya tarkoittaa kirjaimellisesti ”pysähdyspaikkaa saken äärellä”, ja juuri sitä tämä on. Se on kaupungin olohuone, paikka, jossa hierarkiat murenevat ja keskustelut alkavat virrata yhtä vapaasti kuin lasiin kaadettu sake.
Mutta jotta ymmärtäisimme, miksi tämä paikka on niin erityinen, meidän on mentävä taaksepäin, Edo-kauden Japaniin. Izakayat syntyivät alun perin teiden varsille, palvelmaan matkaajille ja kauppiaille, jotka tarvitsivat levähdyspaikan matkallaan Tokioon. Aluksi ne olivat hyvin yksinkertaisia, lähes primitiivisiä kojuja, joissa myytiin vain sakea ja muutamia pientä palaa. Vuosisatojen saatossa näistä kehittyi sosiaalisia keskuksia, joissa työläiset ja kaupungin hienostuneempi väki kohtasivat epävirallisesti. Sake itse oli kuitenkin aina enemmän kuin vain juoma; se oli pyhää. Se oli riisiviljelijöiden elinehto ja shintolaisuuden rituaalien keskiössä, yhteys ihmisen ja kami-henkien välillä. Kun te juotte tästä lasista, te ette vain nautiskele alkoholista, vaan te jatkatte perinnettä, jossa riisi, vesi ja hiiva on muunnettu nestemäiseksi kullaksi tarkoin harkituilla menetelmillä, joita on vaalittu sukupolvelta toiselle.
Tähän paikkaan liittyy myös yksi pieni, paikallinen salaisuus, jota ei löydä oppaista. Sanotaan, että täällä, näiden seinien sisällä, on käytetty tiettyä ”salattua” saken sekoitustapaa, jota on hyödynnetty erityisesti aikana, jolloin kaupungissa vallitsi tiukka kontrolli ja sensuuri. Izakayat olivat aikoinaan paikkoja, joissa vaihdettiin kiellettyä tietoa ja suunniteltiin kapinoita, koska hämärässä valossa ja saken vaikutuksen alaisena puhe vapautui. Myytti kertoo, että tiettyjen pöytien alla on vanhoja lokeroita, joihin on kätketty kirjeitä ja viestejä aikakausilta, jolloin totuuden puhuminen oli vaarallista. Onko se totta? Ehkäpä. Mutta juuri tuo mystiikka tekee tästä tilasta sähköisen. Jokainen nurkka kantaa mukanaan kaikuja menneistä salaisuuksista ja kuiskaavista keskusteluista.
Nyt, kun olemme syventyneet historiaan, ehdotan, että siirrymme teoriasta käytäntöön. Älkää vain katselko, vaan tilatkaa itsellenne jotain rohkeaa. Kokeilkaa esimerkiksi kylmää, kirpeää junmai-sakea ja annos savuista, hiilellä grillattua kalaa. Anna aistiesi ohjata ja anna itsesi uppoutua tähän tunnelmaan. Kun nostatte lasinne, muistakaa, että teette sen samalla tavalla kuin miljoonat ihmiset ennen teitä – juhlien elämää, ystävyyttä ja hetken rauhaa keskellä suurta kaupunkia. Nauttikaa illasta, olkaa uteliaita ja ennen kaikkea, tuntekaa historian havina jokaisessa kulauksessa. Kampai!
