Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, vetää syvään henkeä ja kääntyy ryhmän puoleen pieni hymy huulillaan. Hän elehtii kädellään ympäröivää vihreyttä.)*
Katsokaapa tätä rauhaa. Onko tämä uskomattomaa, että vain muutaman askeleen päässä sykkii kaupungin kiire, mutta tässä, Simunan puistossa, aika tuntuu pysähtyvän? Kuulkaa, miltä tuuli kuulostaa näiden puiden lehvistössä. Se ei ole vain tuulta, vaan se on kuin kaupungin oma kuiskaus. Täällä, missä varjot tanssivat nurmikolla ja ilma tuoksuu kostealta mullalta ja vanhalta puulta, me emme ole vain kävelyllä luonnossa, vaan olemme astuneet elävään arkistoon. Tällainen paikka on kaupungin keuhkot, mutta samalla se on sen muisti. Tunnetehan tekin sen pienen värinän ilmassa? Se on sitä tuntua, kun historian kerrokset alkavat hitaasti paljastua jalkojemme alta.
Jos mennään takaisin päin, niin tämä alue ei ole aina ollut tällainen levollinen keidas. Pitkään ennen kuin tänne istutettiin nämä puut, täällä vallitsi aivan eri rytmi. Alue on ollut osa kaupungin kasvukipuja, missä luonnonvoimat ja ihmisen rakentama maailma ovat painineet keskenään. Historiallisesti Simunan ympäristö on toiminut solmukohtana, jossa kauppiaat, työläiset ja kaupungin herrat ovat kohdanneet. Täällä on nähty yhteiskunnan murroksia, teollistumisen ensimmäisiä savupiippuja ja sitä, miten luonto on hitaasti mutta varmasti ottanut takaisin tilansa, kun ihmisen tarpeet muuttuivat. Puisto on syntynyt tarpeesta hengittää, kun kaupungin kivi ja betoni alkoivat puristaa. Jokainen täällä kasvava ikivanha puu on kuin todistaja, joka on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, vaatteiden muuttuneen ja puheen kielen hienovaraisen kehityksen. Se on ollut turvasatama niille, jotka halusivat paeta hetkeksi maailman melua.
Mutta tässäpä on se juttu, jota ei kaikille kerrota. Paikallisten keskuudessa liikkuu vanha tarina, eräänlainen urbaani legenda, siitä, että puiston syvimmässä kolkassa, siellä missä valo siivilöityy tiheimmän lehvistön läpi, on kohta, jossa menneisyys ja nykyhetki kohtaavat. Sanotaan, että jos pysähtyy täydelliseen hiljaisuuteen juuri oikeaan aikaan, voi kuulla kaupungin vanhojen asukkaiden naurua tai kenties kaukaisen vaunujen kolinasta, jota ei enää ole. Jotkut uskovat, että Simunan puistossa on eräänlainen ”muistisäiliö”, johon alueen kaikki tunteet ja salaisuudet ovat vuosikymmenten saatossa tallentuneet. Ei ehkä ole tieteellistä näyttöä, mutta kun seisoo täällä yksin hämärässä, on vaikea olla uskomaan, ettei täällä asu jotain näkymätöntä, jotain mikä vartioi tätä vihreää rauhaa.
Nyt, kun olemme imeneet itsemme tähän tunnelmaan, haluaisin teidät kokeilemaan jotain. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa. Älkää etsineet vain lintujen laulua, vaan yrittäkää kuulla se kaupungin syke, joka jää taustalle. Tuntekaa, miten tämä puisto suojaa teitä. Me jatkamme matkaamme pian, mutta ottakaa tämä rauha mukaan. Simunan puisto ei ole vain kohde kartalla, vaan se on muistutus siitä, että vaikka maailma ympärillämme muuttuu ja kiihtyy, on aina tarvetta paikoille, joissa saa vain olla. Kiitos, että kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Olkaa hyvä, voitte avata silmänne ja lähteä taas liikkeelle.