Kittilän kirkko

*(Opas pysähtyy kirkon eteen, vetää syvään henkeä raikkaasta Lapin ilmasta ja kääntyy hymyillen ryhmää kohti. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla, käyttäen käsiään korostamaan tarinan tärkeitä kohtia.)* Katsokaa tätä rakennusta. Tässä me seisomme Kittilän kirkon edessä, ja jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein tuntea, kuinka täällä on tuullut vuosisatojen ajan. Tämä ei ole vain puuta ja maalia, vaan se on kuin suuri, hiljainen todistaja kaikelle sille, mitä täällä pohjoisessa on tapahtunut. Kun katsotte tuota vaaleaa julkisivua ja korkeaa tornia, huomaatte, miten se kohoaa ympäröivästä luonnosta kuin majakka. Täällä, missä talvet ovat pitkiä ja pimeitä, kirkko on ollut sukupolvien ajan paikka, jonne on haettu valoa, lohtua ja yhteisöllisyyttä. On jotain pysäyttävää siinä, miten hiljaisuus täällä tuntuu melkein käsin kosketeltavalta, vaikka ympärillä kuuluisi vain tuulen humina ja kaukainen linnunlaulu. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Kittilän kirkko on osa sitä suurta lappalaista rakennusperintöä, jossa yhdistyvät käytännöllisyys ja hartaus. Alun perin täällä on ollut vain vaatimattomia rukoushuoneita, mutta kun yhteisö kasvoi ja tarve kunnon kirkolle korostui, syntyi tämä upea puukirkko. Se on rakennettu aikana, jolloin puu oli ainoa oikea materiaali ja käsityötaito oli elinehto. Mietikää niitä miehiä, jotka ovat täällä kirveiden ja sahaajien kanssa raivanneet tilaa ja nostaneet seinät pystyyn. Se ei ollut vain rakennustyömaa, vaan koko kylän yhteinen ponnistus. Kirkko on nähnyt sodat, nälkävuodet ja suuret muutokset Lapin elinkeinossa. Se on kestänyt kovat pakkaset ja sateet, ja jokainen hirsipalkki kantaa mukanaan tarinoita ihmisistä, jotka ovat tulleet tänne kilometrien päästä rekiä vetäen, vain voidakseen kokea sunnuntaisen rauhan. Se on symboli siitä sitkeydestä, jolla täällä pohjoisessa on aina selviydytty. Ja kuten jokaisella vanhalla paikalla, myös täällä on omat salaisuutensa ja myyttinsä. Sanotaan, että kirkon seinien sisään on imeytynyt tuhansien ihmisten rukoukset ja huokaukset, ja joskus, aivan hiljaisina hetkinä, osa saattaa vannoa kuulevansa kuiskauksia menneiltä ajoilta. On kerrottu tarinoita siitä, miten kirkon sijainti on valittu tarkkaan, jotta se olisi näkyvissä kaukaa, mutta samalla se on toiminut suojana maailman myrskyiltä. Jotkut uskovat, että kirkon alla tai sen välittömässä läheisyydessä lepää muistoja ajasta ennen kristinuskoa, jolloin luonto ja sen henget olivat niitä suurimpia voimia. Tämä paikka on siis tavallaan silta kahden maailman välillä: vanhan lapin mystiikan ja kirkollisen järjestyksen välillä. Se on mystinen risteymä, jossa maallinen ja hengellinen kohtaavat. Nyt, kun olemme kävelleet tämän historian läpi, kutsun teidät astumaan sisälle. Kun avatte oven, kiinnittäkää huomiota siihen, miten ilma muuttuu ja kuinka puun tuoksu lyö vastaan. Katsokaa ylös kattoon ja miettikää, kuinka monta kertaa täällä on soitettu häämusiikkia ja kuinka monta kertaa on itketty hyvästejä. Toivon, että viette hetken vain hiljaisuudessa, annatte ajatusten vaeltaa ja tunnette sen saman rauhan, jota täällä on haettu jo satoja vuosia. Olkaa hyvä, astukaa sisään ja löytäkää oma hetkenne Kittilän kirkon syleilystä.