Luku 1
(Opas pysähtyy ryhmän kanssa näyttävän installaation ääreen, laskee äänensä hieman ja katsoo ympärilleen, ikään kuin varmistaen, etteivät muut kuule.)
Katsokaapa tätä. Pysähdyttäkää hetkeksi askeleenne ja vain kuunnelkaa. Täällä, kaupungin sykkeessä, on tämä omituinen, hiljainen piste. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä hieman tiheämmältä, melkein sähköiseltä? Nämä ”Viestejä tuntemattomille” eivät ole vain taidetta tai koristeita kaupunkikuvassa, vaan ne ovat kuin avoimia haavoja tai ovia menneisyyteen. Ne kutsuvat meitä pysähtymään maailmassa, joka ei koskaan pysähdy. Kun katsotte noita viestejä, älkää nähneet vain tekstiä tai muotoa, vaan kuvitelkaa ne huutoina, jotka on vaimennettu vuosikymmeniksi. Tässä kohdassa kaupunki ei puhu meille nykyajasta, vaan se kuiskaa asioista, jotka on haluttu unohtaa, mutta jotka kieltäytyvät katoamasta.
Jos sukellamme historian syvään päätyyn, meidän on ymmärrettävä, että tämä paikka on nähnyt kaiken. Täällä on kulkenut tuhansia ihmisiä, joista jokaisella on ollut oma salaisuutensa, oma rakkautensa ja oma pelkonsa. Kaupunki on rakennettu kerroksittain, ja jokaisen kivilaatan alla lepää tarina. Nämä viestit heijastavat sitä universaalia inhimillistä tarvetta tulla kuulluksi, vaikka vastaanottajaa ei olisi nimetty. Historiassa viestintä oli hidasta ja harkittua, kirjeet kulkivat viikkoja ja sanat valittiin huolella. Mutta oli myös viestejä, joita ei koskaan lähetetty, tai sellaisia, jotka kirjoitettiin seiniin salaisuudena vain harvoille. Nämä teokset jatkavat tätä perinnettä. Ne muistuttavat meitä siitä ajasta, jolloin viesti oli fyysinen esine, jota voi koskettaa, ja jonka katoaminen tarkoitti muiston kuolemaa. Ne ovat siltoja aikakausien välillä, yhdistäen meidät niihin tuntemattomiin sieluihin, jotka ovat tallaaneet tätä samaa maaperää sata vuotta ennen meitä.
Mutta tässä piilee se kaikkein kiehtovin osa, se pieni mysteeri. Kuka nämä viestit on oikeasti kirjoittanut? Ovatko ne keksittyjä, vai ovatko ne kaiut todellisista kohtaloista? Historioitsijana minua kiehtoo ajatus siitä, että osa näistä viesteistä saattaa olla koodattuja. Ehkä ne eivät olekaan tarkoitettu meille, vaan jollekin, joka osaa lukea rivien välistä. On sanottu, että tietyissä valo-olosuhteissa tai tiettynä vuodenaikana nämä viestit tuntuvat muuttuvan tai puhuvan eri kieltä. Se on kaupunkimyytti, tietysti, mutta eikö myytti olekin historian sielu? Se on se tyhjä tila, johon me täytämme omat toiveemme ja pelkomme. Salaisuus ei ole siinä, mitä viesteissä lukee, vaan siinä, mitä me heijastamme niihin. Jokainen teistä näkee tässä jotain eri asiaa, koska jokainen teistä kantaa mukanaan omaa tuntematonta viestiään.
Joten, ennen kuin jatkamme matkaamme eteenpäin, tekisin teille ehdotuksen. Älkää vain katsoko näitä viestejä, vaan tungekaa hetkeksi oma ajatuksenne, oma sanaton huutonne tai kiitollisuutenne tähän tilaan. Antakaa oman energianne liittyä tähän näkymättömään ketjuun. Kun poistumme täältä, jättäkää taaksenne jotain, mitä ette pysty sanomaan kenellekään ääneen. Olkaa tekin osa tätä jatkumoa, osa tätä suurta, tuntemattomien välistä keskustelua. Nyt, jos olette valmiita, liikutaanan hieman eteenpäin, mutta muistakaa, että kaupunki kuuntelee aina, vaikka se ei vastaisi. Seuraavaksi suuntaamme kohti...
