Luku 1
*(Opas pysähtyy apteekin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän elehtii kädellään rakennuksen yksityiskohtia.)*
Katsokaa tätä rakennusta. Tuntuu siltä, eikö? Että aika pysähtyy juuri tässä kohdassa Käpylää. Kun me seisomme tässä, me ei olla vain kaupunginosassa, vaan me ollaan keskellä puutarhakaupunki-ideologiaa, jossa arkkitehtuurin ja luonnon piti elää sopusoinnussa. Haistatteko vielä ilmassa sen vanhan maailman tuoksun? Se on sekoitus tervaa, kosteaa puuta ja kenties aavistus jotain kemiallista, jotain sellaista, mitä vain vanhoissa apteekeissa on. Täällä, näiden puisten seinien ja huolellisesti harkittujen ikkunoiden takana, on vuosikymmeniä hoidettu ihmisiä, valvottu terveyttä ja myyty lohtua pikkupulloissa. Täällä ei ole kyse vain lääkkeistä, vaan tästä rakennuksesta itsestään, joka on kuin ankkuri tässä muuttuvassa Helsingissä.
Jos me menemme historian syvään päähän, niin meidän on palattava aikaan, jolloin Käpylä oli vielä nuori ja kunnianhimoinen projekti. Apteekki syntyi tarpeesta; kun puutarhakaupunki kasvoi ja työläiskodit nousivat, tarvittiin paikka, jonne voitiin mennä, kun lapsi kuumotti tai selkä krampatti. Se ei ollut mikään kliininen ketjuliike, vaan paikallinen instituutio. Miettikää niitä aikaa, kun apteekkarilla oli valtava auktoriteetti. Hän oli kylän viisas, mies tai nainen, joka tiesi tarkalleen, mikä yrtti tai mikä kemiallinen yhdiste auttoi mihinkin vaivaan. Täällä on valmistettu lääkkeitä, joita ei nykyään enää saa, ja täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat pysyneet seinien sisällä. Apteekki on seurannut Käpylän kasvua: sodat, jälleenrakennus ja lopulta modernisaatio. Se on nähnyt, kuinka hevoskärryt vaihtuivat autoihin, mutta itse rakennus on pysynyt uskollisena tyylilleen, kantaen mukanaan sitä nostalgista turvaa, jota vain vanha kaupunkiapteekki voi tarjota.
Mutta tiedättehän te, että jokaisessa vanhassa apteekissa on omat salaisuutensa. Kertomukset kertovat, että näiden hyllyjen takana, ehkä jossain lukitussa kaapissa tai kellarin pimeydessä, on säilytetty reseptejä, jotka eivät koskaan päätyneet virallisiin kirjoihin. On puhuttu eräänlaisista ”kotitekoisista” liuoksista, jotka auttoivat unettomuuteen tai antoivat voimaa raskaan työpäivän jälkeen. Onko kyse vain kaupunkimyyteistä? Ehkä. Mutta kun katsoo noita vanhoja lasipulloja, tulee sellainen olo, että jokainen niistä kätkee sisäänsä pienen palan ihmiskohtaloita. Ehkä joku on tullut tänne epätoivoisena ja lähtenyt toivolla, tai ehkä joku on löytänyt täältä vain hetkellisen helpotuksen. Se mystiikka, tuo hämärä raja tieteen ja alkemian välillä, on osa tämän paikan sielua. Se on se tunne, että täällä on tapahtunut asioita, joita me ei enää täysin ymmärretä.
Nyt, kun me ollaan tässä kohdassa, mä haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, katsokaa ympärillenne ja miettikää, mitä muita tarinoita nämä talot kätkevät. Tämä apteekki on vain yksi luku Käpylän suuresta kirjassa, mutta se on luku, joka muistuttaa meitä siitä, että terveys ja huolenpito ovat aina olleet yhteisön keskiössä. Mutta hei, älkää jääkö liian pitkäksi aikaa nostalgian valtaan, meillä on vielä paljon nähtävää. Seuratkaa mua, niin mennään katsomaan, mitä muita helmiä täältä löytyy, mutta pidetään tämä apteekin rauha mielessä loppupäivän ajan. Mennäänpä!
