Luku 1
(Opas pysähtyy Cafe Ursulan eteen, ottaa rennon asennon ja viittoo ryhmää lähemmäs. Hän hymyilee ja katsoo ympärilleen, antaen kaupungin äänien täyttää hetken ennen kuin hän aloittaa rauhallisella, kutsuvalla äänellä.)
Katsokaapa tätä paikkaa. Tuntuuko teistä siltä, että olemme astuneet ovenkynnyksen yli johonkin toiseen maailmaan? Täällä, keskellä kaupungin sykettä, Cafe Ursula on kuin pieni, pysähtynyt saareke. Huomaatteko tuon pehmeän valon, joka siivilöityy sisään, ja sen tavan, jolla ilma tuntuu täällä hieman tiheämmältä, täynnä paahtunutta kahvia ja vanhaa paperia? Tämä ei ole vain kahvila, vaan se on kaupungin elävä olohuone. Täällä aika ei kulje sekunneissa, vaan keskusteluissa. Kun istutte tuohon kulmapöytään, ette istu vain puussa, vaan istutte vuosikymmenten kerrostumien päällä. Täällä on se tietty taika, joka saa kiireisimmänkin kaupunkilaisen laskemaan hartiansa ja unohtamaan puhelimensa.
Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, huomaamme, että Ursulan historia on itse asiassa peili koko kaupungimme kehitykselle. Tämä rakennus on nähnyt kaiken: sodanjälkeisen jälleenrakennuksen toivon, 60-luvun modernistiset kokeilut ja sen, kuinka kaupunkiympäristö on muuttunut ympärillämme. Alun perin täällä toimi pieni kauppiasliike, joka palveli paikallisia asukkaita, mutta kun kaupunki alkoi kasvaa ja muuttua, syntyi tarve paikalle, jossa ihmiset voisivat kohdata sivistyneesti. Ursula syntyi tästä tarpeesta. Se oli aikanaan boheemien, taiteilijoiden ja intellektuellien turvasatama. Täällä on käyty kiivaita väittelyitä politiikasta ja taiteesta, ja monet kaupunkimme tunnetuimmista teoksista on luonnosteltu juuri näille pöydille, samalla kun kahvikuppi on jäähtynyt keskustelun tiimellyksessä.
Sitten meillä on se puoli, josta ei kirjoiteta oppaiden virallisiin sivuihin. Sanotaan, että Ursulalla on salaisuuksiaan. Paikallisten keskuudessa liikkuu tarina siitä, että kahvilan kellarissa tai kenties jossain seinän takana on vanha, unohdettu arkisto tai salakäytävä, joka yhdistää tämän talon naapuruston hämärimpiin kulmiin. Jotkut vannovat, että myöhäisinä iltoina, kun viimeisetkin asiakkaat ovat lähteneet, täällä kuuluu vaimeaa musiikkia tai askelia, vaikka tila olisi tyhjä. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai onko täällä todella jotain sellaista, mitä emme näe? Ehkä se on vain tämän paikan vahva sielu, joka kieltäytyy katoamasta, tai kenties se on muisto niistä kaikista ihmisistä, jotka ovat jättäneet osan itsestään tänne vuosien saatossa.
Nyt, kun olemme oppineet hieman tämän paikan sielusta, ehdotan, että annamme teorioiden jäädä taustalle ja keskitymme nykyhetkeen. Menkää sisälle, valitkaa itsellenne mukavin nurkkaus ja tilatkaa jotain lämmintä. Kun istutte siellä, sulkekaa silmänne hetkeksi ja yrittäkää kuunnella, mitä seinät kertoisivat, jos ne osaisivat puhua. Anna Ursulan rauhan vallata teidät. Minä odottelen teitä täällä ulkopuolella, tai ehkä löydän itseni sieltä samasta nurkasta, jossa historian havina tuntuu kaikkein vahvimmalta. Nauttikaa hetkestänne, olette nyt osa tämän talon jatkuvaa tarinaa.
