Luku 1
(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imeä itseensä meren tuoksun ja puiden havinaen.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä kaupungin melu vaimenee ja merituuli alkaa tuntua iholla, me ollaan Haakoninlahdenpuistossa. Huomaatteko, miten ilma muuttuu? Täällä on jotain sellaista pysähtyneisyyttä, vaikka olemme keskellä kasvavaa kaupunkia. Se on se erikoinen yhdistelmä villiä luontoa ja ihmisen jättämiä jälkiä. Kun kuljemme näitä polkuja pitkin, haluan teidän kuulevan enemmän kuin vain lintujen laulun. Haluan teidän kuulevan historian kuiskausten. Tämä paikka ei ole vain puisto, vaan se on kuin elävä arkisto, jossa jokainen kallio ja vanha puu kantaa mukanaan tarinoita ajalta, jolloin maailma oli hitaampi ja rannikko oli elämän keskiössä.
Jos käännämme katseemme taaksepäin, meidän on ymmärrettävä, että tämä rannikko on ollut strategisesti ja taloudellisesti äärimmäisen tärkeä. Ennen kuin täällä oli hoidettuja puistopolkuja, tämä oli karua, mutta arvokasta maata. Haakoninlahti on nimensä mukaisesti kunnianosoitus pohjoiselle historialle, ja sen ympäristössä on nähty niin kalastajien kova arki kuin varakkaiden kauppiaiden ja virkamiesten loistokkuuskin. Täällä on kohdattu meri kaikissa sen muodoissa: sekä anteliaana ruokavarastona että armottomana voimana. Kun katsotte noita rantakallioita, kuvitelkaa niille vanhat veneet ja ihmiset, jotka tiesivät lukea meren virtaukset ja tuulet paremmin kuin me nykyihmiset osaamme lukea älypuhelimiamme. Tämä alue on ollut silta sisämaan ja avomeren välillä, paikka, jossa kohtaamiset ja kaupankäynti määrittivät alueen kasvun.
Mutta tiedättekö, mikä tässä puistossa on kaikkein kiehtovinta? Se on se, mitä ei näe ensi silpauksella. Paikalliset legendat kertovat, että näiden metsikköjen ja kallioiden suojassa on piileskellyt asioita, joita ei kirjattu virallisiin arkistoihin. Sanotaan, että sodan ja levottomuuksien aikoina nämä rannikon poukamat toimivat salaisina kohtaamispaikkoina ja viestinviejien turvapaikkoina. On kuiskattu myös kadonneista esineistä ja salaisuuksista, jotka on haudattu syvälle maaperään tai jätetty meren syvyyksiin suojaan. Ehkä se on vain kansanperintoa, mutta kun seisoo täällä hämärän aikaan, kun sumu nousee lahdesta, on helppo uskoa, että puistolla on oma muistinsa. Se ei paljasta kaikkea kaikille, vaan vain niille, jotka osaavat hiljeneä ja kuunnella.
Nyt kun olemme kävelleet tämän historian läpi, haluan teidän tekevän yhden asian. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja hengittäkää syvään. Tunnetteko sen suolan ja havupuiden tuoksun? Se on sama tuoksu, joka on täyttänyt tämän lahden satojen vuosien ajan. Me olemme vain hetkellisiä vieraita tässä maisemassa, mutta meillä on mahdollisuus kantaa näitä tarinoita eteenpäin. Toivon, että kun poistutte täältä, ette näe tätä vain vihreänä alueena kartalla, vaan paikkana, jossa luonto ja historia kietoutuvat yhteen. Kiitos, kun kuljitte tämän polun kanssani. Olkaa hyvät, tutkikaa puistoa vielä hetki omassa rauhassanne, mutta muistakaa kunnioittaa tätä hiljaista todistajaa, jota kutsumme Haakoninlahdeksi.
