Luku 1
*(Opas pysähtyy baarin oven eteen, kääntyy ryhmää kohti ja hymyilee hienoisesti. Hän elehtii kädellään ovea kohti, mutta ei vielä avaa sitä.)*
Katsokaa tätä ovea. Ensi silmäyksellä se näyttää vain yhdeltä monista kaupungin karaokebaareista, sellaiselta paikalta, johon eksyy sateisena perjantaina etsimään halvasti drinkkejä ja huonoa soundia. Mutta pysähtykää hetkeksi. Haistatteko sen? Se on sekoitus vanhaa tupakkaa, halpaa hajuvettä ja jotain sellaista, mitä ei voi ostaa kaupasta: ajan patinaa. Täällä, Sankaritar-baarin seinien sisällä, aika ei kulje lineaarisesti. Se kiertää kehää kuin rikkinäinen vinyylilevy. Kun astumme sisään, me emme mene vain baariin, vaan me astumme urbaaniin aikakoneeseen, jossa jokainen kulunut sametti ja jokainen tahmainen pöytä kertoo tarinan kaupungin kadonneista öistä.
Jos katsomme tätä paikkaa historian linssin läpi, Sankaritar on enemmän kuin vain liiketila. Se on peili tämän korttelin sosiaalisesta evoluutiosta. Alun perin täällä on toiminut pieni kauppa, ehkäpä rautakauppa tai kangasliike, aikana jolloin kaupungin syke oli hitaampi ja ihmiset tunsivat naapurinsa nimeltä. Sodan jälkeen, kun kaupunki alkoi rakentaa itseään uudelleen, tällaiset pienet tilat muuttuivat kohtaamispaikoiksi. Sankaritar syntyi tarpeesta paeta arkea, paikaksi, jossa työmies ja virkamies saattoivat istua vierekkäin hämärässä valossa. Se edustaa sitä suomalaista sielunmaisemaa, jossa melankolia ja riemu kohtaavat. Karaokekone ei täällä ole vain viihde, vaan se on moderni tunnustuspöytä, jossa ihmiset huutavat sielunsa irti kappaleilla, joita he eivät uskalla myöntää rakastavansa päivänvalossa.
Mutta nyt, kuunnelkaa tarkasti, sillä tämä on se osa, jota ei löydy virallisista matkaoppaista. Paikallisten keskuudessa liikkuu huhu, että Sankaritar ei ole nimetty vain yleisellä sanalla, vaan se kantaa nimeään tietyn naisen kunniaksi. Sanotaan, että vuosikymmeniä sitten täällä operoi nainen, jota kutsuttiin vain Sankarittareksi. Hän ei ollut vain omistaja, vaan eräänlaiseksi kaupunginosan epäviralliseksi neuvonantajaksi ja salaisuuksien vartijaksi. Tarinan mukaan hänellä oli kyky lukea ihmisiä pelkän laulun perusteella. Jos joku valitsi väärän kappaleen, Sankaritar tiesi heti, kuka oli valheellinen tai kuka kantoi sydämessään raskasta taakkaa. Huhutaan, että baarin takahuoneessa on edelleen lukko, jota ei ole avattu vuosikymmeniin, ja sen sisällä säilytetään kirjaa, johon on kirjattu kaupungin vaikutusvaltaisimpien ihmisten synnit ja salaisuudet.
Joten, kun me nyt astumme sisään, tehkää niin, että tarkkailette ympäristöänne. Älkää katsoko vain valoja ja näyttöjä, vaan katsokaa kulmia, varjoja ja niitä kasvoja, jotka istuvat yksin nurkassa. Kuka heistä on tämän päivän sankaritar tai sankari? Kuka heistä kantaa mukanaan palasta tätä kaupungin näkymätöntä historiaa? Ottakaa juoma käteenne, valitkaa kappale, joka tuntuu rehellisimmältä, ja anna tämän paikan imu viedä. Tervetuloa Sankarittaren valtakuntaan, missä jokainen nuotti on muisto ja jokainen huuto on palanen meidän yhteistä historiaamme. Mennäänpä sisään.
