Luku 1
*(Opas pysähtyy leikkipaikalla, katsoo ympärilleen hymyillen ja elehtii kädellään kohti ympäröivää metsää ja leikkivä väkeä.)*
No niin, hyvät matkailijat, pysähdytäänpä hetkeksi tähän. Kuunnelkaa. Kuulutteko tuon tuulen suhinan puissa ja lasten naurun? Me ollaan nyt Kolkkapojanpuistossa. Ensimmäisellä silmäyksellä tämä näyttää vain tavalliselta, mukavalta leikkipaikalta luonnon keskellä, mutta jos sulkee silmät ja antaa mielikuvituksen kulkea, tässä paikassa alkaa sykkiä jotain paljon vanhempaa. Täällä, missä hoidettu puisto kohtaa villimmän luonnon, on erikoinen tunnelma. Se on sellainen levollisuus, joka on syntynyt vuosikymmenten, ehkä vuosisatojen saatossa. Tuntuu siltä, kuin metsä itse olisi vahtinut tätä paikkaa, suojellut sitä ja odottanut, että me lopulta löytäisimme tiemme tänne. Täällä aika tuntuu hidastuvan, ja kaupungin kiireet jäävät jonnekin kauas taakse, puiden varjoihin.
Mutta mennäänpä syvemmälle historian hämäryyteen. Tällaiset paikat eivät syntyneet tyhjästä. Alueen nimi, Kolkkapoika, vie meidät suoraan takaisin aikaan, jolloin ihminen eli symbioosissa metsän kanssa. Kolkko on vanha sana, joka viittaa usein johonkin erikoiseen, kenties hieman karkeaan tai jopa kolkkoon olemukseen, mutta samalla se kantaa mukanaan tiettyä kunnioitusta. Ennen kuin täällä oli modernit kiipeilytelineet ja hiekkalaatikot, tämä maaperä on nähnyt karun elämän. Täällä on kulkenut metsästäjiä, puunhakkaajia ja ehkäpä myös niitä, jotka eivät halunneet tulla löydetyiksi. Alue on ollut osa laajempaa metsäverkostoa, joka on palvellut asutusta raaka-aineena ja suojana. Kun katsotte noita vanhoja puita, ne ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan. Ne ovat nähneet, kuinka luonto on väistynyt ihmisen tieltä ja kuinka myöhemmin olemme oppineet arvostamaan tätä vihreyttä uudelleen, luoden tänne paikan, jossa lapset voivat taas kokea saman vapauden, jonka täällä kokivat satoja vuosia sitten.
Ja tässä tulee se mielenkiintoisin osa, eli paikallinen myytti. Kerrotaan, että Kolkkapoika ei ollut vain nimi, vaan henkilö – eräänlainen metsän henki tai erakko, joka tunsi jokaisen puun ja jokaisen kiven tämän alueen rajoilla. Legendan mukaan hän oli mies, joka puhui eläimille ja tiesi metsän salaiset polut, joita kukaan muu ei löytänyt. Sanotaan, että Kolkkapoika jätti jälkeensälailla näkymättömän suojeluksen tämän alueen ylle. Se on syy siihen, miksi täällä on niin hyvä olla; hän varmisti, ettei täällä koskaan vallitse viha tai pelko, vaan leikki ja uteliaisuus. Jotkut sanovat, että jos on oikein hiljaa ja kuuntelee tuulta juuri tiettynä vuodenaikana, voi kuulla kaukaisen naurun tai oksan rapsahduksen, vaikka ketään ei olisi näkyvissä. Se on vain muistutus siitä, että luonto ja historia eivät koskaan täysin katoa, ne vain vaihtavat muotoaan.
Joten, kun jatkamme matkaamme, kutsun teidät katsomaan tätä leikkipaikkaa uudella tavalla. Älkää näkää vain puuta ja metallia, vaan näkykulma, jossa menneisyys ja nykyhetki kietoutuvat toisiinsa. Anna lasten juosta vapaana ja anna itsesi hetkeksi unohtaa aikataulut. Tunnustakaa tuo Kolkkapojan henki, tuo uteliaisuus ja rohkeus, joka kuuluu tälle metsälle. On ollut kunnia näyttää teille tämä pieni palanen historiaa ja luontoa. Nyt liikutaan eteenpäin, mutta pidetään tämä rauhan tunne mukanamme. Olkaa hyvät, seuraatte minua!
