Luku 1
(Opas pysähtyy polun varteen, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellään kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi ja viittoo kädellään ympäröivää metsää.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä Sikosuonpuiston siimeksessä aika tuntuu pysähtyvän, eikö vain? Kuulkaa, miten tuuli humisee nuorekkaissa koivuissa ja miten tuo suon kostea tuoksu nousee maasta. Monelle tämä on vain kaunis ulkoilualue, paikka hölkkäämiseen tai koiran ulkoilutukseen, mutta kun on toiminut oppaana kymmenen vuotta ja lukenut vanhoja karttoja, oppii näkemään pintaa syvemmälle. Täällä ei ole kyse vain puista ja sammaleesta, vaan tämä maa kantaa muistoja. Se on kuin avoin kirja, jos vain tietää, mitä rivejä lukea. Tunnetehan te sen pienen väreilyn ilmassa? Se on sitä, kun luonto ja historia kietoutuvat toisiinsa niin tiukasti, ettei niitä voi enää erottaa.
Jos mennään historiassa taaksepäin, niin tämä alue on ollut osa sitä karua ja haastavaa erämaata, joka määritteli suomalaista elämää vuosisatojen ajan. Sikosuon nimi ei tulle tyhjästä. Vanha kieli kertoo meille tarinoita ajasta, jolloin tällaiset suon reunamat ja metsiköt olivat elintärkeitä resurseja. Täällä on liikkunut metsästäjiä, marjastajia ja ehkäpä myös niitä, jotka halusivat pysytellä kaukana virallisista teistä. Miettikää nyt, miten tämä maisema on näyttänyt satoja vuosia sitten: ei polkuja, ei opasteita, vain syvä, lähes läpipääsemätön suo ja tiheä metsä. Ihmiset ovat täällä taistelleet luonnon kanssa, mutta myös oppineet kunnioittamaan sen sääntöjä. Tällaiset paikat toimivat usein rajoina kylien välillä tai turvapaikkoina niille, jotka etsivät rauhaa tai pakenivat jotain. Jokainen kivi ja kanto on saattanut olla maamerkki jollekin, joka tunsi tämän maan sormenpäissään.
Mutta tiedättehän te, että jokaisella suolla on myös salaisuutensa. Paikalliset legendat ja vanhat huhut kertovat, että Sikosuon syvimmät kohdat eivät ole vain vettä ja turvetta. Sanotaan, että suon pohjalla lepää asioita, jotka on haluttu unohtaa. Ehkäpä kyseessä on vain kansanperinteiden luoma myytti, mutta moni vannoo kuulleensa outoja ääniä sumuisina aamuina, kun metsä on hiljaisimmillaan. Onko täällä kulkenut salaisia viestinviejiä vai onko maa itse säilyttänyt jonkin muinaisen muiston? Se on se mystiikka, joka tekee tästä puistosta erityisen. Se ei ole vain ekosysteemi, vaan se on kuin elävä arkisto. Kun seisotte tässä, te ette ole vain vierailijoita, vaan osa jatkumoa, joka ulottuu kauas menneisyyteen, sinne missä myytit ja todellisuus vielä kävelivät käsi kädessä.
Nyt minä ehdotan, että jatkamme matkaamme vielä pienen matkan. Haluan näyttää teille yhden tietyn kohdan, jossa valo siivilöityy puiden läpi juuri oikealla tavalla ja jossa luonnon rauha tuntuu melkein käsin kosketeltavalta. Mutta tehkääpä näin: kun kävelette, hiljentykää hetkeksi. Kuunnelkaa, mitä metsä teille kertoo. Älkää kiirehkö vaan, vaan antakaa tämän paikan hengittää. Sikosuonpuisto ei paljasta kaikkia salaisuuksiaan kerralla, vaan se vaatii kärsivällisyyttä ja kunnioitusta. Tervetuloa mukaan, katsotaan vielä, mitä kulman takana odottaa.
