Luku 1
(Opas pysähtyy apteekin eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään rakennuksen julkisivua kohti.)
Katsokaapa tätä taloa. Pysähdytään hetkeksi ja hengitetään tämä tunnelma sisään. Kun seisomme tässä Lassilan apteekin edessä, me ei olla vain katsomassa vanhaa rakennusta, vaan me ollaan tavallaan portaalilla menneisyyteen. Haistatteko sen? Jos suljette silmänne, saatanne melkein aistia ilmassa vieläpä sen vanhan ajan tuoksun: sekoituksen kuivattuja yrttejä, pistävää eetteriä ja sitä tiettyä, hieman pölyistä paperin hajua, joka on tyypillistä vanhoille reseptivihkoille. Täällä, näiden seinien sisällä, on vuosikymmenten ajan kohdattu kaupungin ihmiset heidän haavoittuvimmilla hetkillään. Tämä on ollut paikka, josta on haettu helpotusta kipuun, toivoa terveyteen ja joskus vain rauhoittavaa sanaa apteekkarilta, joka tunsi jokaisen kaupunkilaisen nimen ja vaivan.
Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Tämä apteekki ei syntynyt tyhjiöstä, vaan se on kasvanut kaupungin sykkeen mukana. Ajatkaa aikaan, jolloin lääkkeet eivät olleet valmiita tabletteja muoviputkissa, vaan apteekkari oli eräänlainen kemisti ja alkemisti samassa paketissa. Täällä on kolattu kuorineen, uutettu juuria ja punnittu tarkasti hienoja jauheita messinkisilla vaa’oilla. Rakennuksen arkkitehtuuri kertoo meille siitä ajasta, jolloin apteekki oli kaupungin sivistyskeskus, paikka, jossa tiede ja käytäntö kohtasivat. Se oli luottamuksen majakka. Kun ihminen astui sisään näistä ovista, hän tiesi saavansa apua, olipa kyseessä sitten vakava tauti tai vain lievä flunssa. Apteekkarit olivat usein kaupungin vaikutusvaltaisimpia henkilöitä, sillä heillä oli avaimet terveyteen ja tiedossa, joka oli monelle saavuttamatonta.
Ja tässä kohtaa meidän täytyy puhua siitä, mikä tekee tästä paikasta erityisen. Jokaisessa vanhassa apteekissa on salaisuuksiaan, ja Lassilassakin on liikkunut tarinoita takahuoneen hämäristä nurkista. Sanotaan, että täällä on säilytetty tiettyjä ”erikoistilauksia” ja reseptejä, joita ei ole merkitty virallisiin kirjoihin. Kertomusten mukaan jotkut kaupungin varakkaat suvut tulivat tänne yöllisin hakemaan eliksiirejä, joiden väitettiin pidentävän nuoruutta tai parantavan mielen murtumat. Osa näistä on tietysti vain urbaaneja legendoja, mutta kun katsoo noita korkeita hyllyjä ja tummia lasipulloja, on helppo uskoa, että jokin mystinen on täällä joskus tapahtunut. Ehkä jossain nurkassa on vieläkin pölyinen pullo, jonka etiketti on haalistunut, mutta jonka sisältö kätkee sisäänsä menneiden aikojen salaisen viisauden.
Nyt, kun me ollaan tässä hetkessä, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Maailma on muuttunut, lääkkeet ovat digitalisoituneet ja apteekit muuttuneet kliinisiksi myymälöiksi. Mutta tämä talo muistuttaa meitä siitä, että terveydenhuollto on pohjimmiltaan ihmisten välistä kohtaamista ja huolenpitoa. Ennen kuin me jatkamme matkaamme kaupungin läpi, katsokaa vielä kerran tuota ovea. Kuvitelkaa ne tuhannet ihmiset, jotka ovat astuneet siitä sisään toiveikkaana ja poistuneet helpottuneena. Se on se näkymätön ketju, joka sitoo meidät tähän paikkaan. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historiallisen retken kanssani. Olkaa hyvä ja seurakaa minua, niin katsotaan seuraavaksi, mihin kaupungin vanhat polut meidät vievät.
