Luku 1
*(Opas pysähtyy ryhmän kanssa puiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ympärilleen, antaen luonnon äänien täyttää hetken ennen kuin hän aloittaa lempeällä, mutta vakuuttavalla äänellä.)*
Katsokaa ympärillenne. Täällä Tervapääskyssä on jotain sellaista, mitä ei löydä kaupungin teräksisistä keskustoista. Tuntuuko teistäkin, miten ilma muuttuu täällä? Se on sekoitus havupuiden tuoksua, kosteaa sammalta ja jotain sellaista, mikä muistuttaa meitä ajasta, jolloin kaupunki ei ollut vielä betonista, vaan puusta ja hiekasta. Tervapääsky ei ole vain paikka, jossa lapset juoksevat ja nauravat, vaan se on kuin pieni aikakapseli. Kun suljetta silmänne, voitte melkein kuulla kaukaisen kirveen iskun tai hevosen kavioiden kopin hiekkatiellä. Tervapääsky on paikka, jossa luonto ja ihminen ovat löytäneet yhteisen kielen, ja tänään minä vien teidät syvemmälle tämän maan muistiin.
Jos katsomme historian kerroksia, niin tämä alue on aina ollut osa kaupungin elintärkeää keuhkoa ja huoltoväylää. Nimi Tervapääsky ei tulle vain sattumalta. Tervanpoltto oli aikoinaan Suomen kultaa, ja täällä metsien siimeksessä, lähellä rantoja, on poltettu tervaa, jota tarvittiin laivojen tiivistämiseen. Kuvitelkaa ne valtavat savupilvet, jotka nousivat täältä ylös, ja se pistävä, voimakas tuoksu, joka tarttui vaatteisiin ja ihoon. Tämä maa on imenyt itseensä vuosikymmenten työn ja hien. Täällä on kulkenut metsämiehiä, tervalaitilaisia ja kauppiaita, jotka ovat kuljettaneet hyödykkeitä rannikolle. Vaikka nyt täällä on kiipeilytelineitä ja hiekkalaatikkoja, niin jokaisen puun juuren alla lepää palanen siitä vanhasta, karkeasta ja rehellisestä työmiehen maailmasta, jossa luonnon ehdoilla elettiin.
Mutta historian lisäksi täällä liikkuu tietysti myös tarinoita, joita ei löydy virallisista arkistoista. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Tervapääskyssä asuu eräänlainen suojelushenki, Tervapääsky-lintu, joka ei ole mikä tahansa lintu. Sanotaan, että se on muisto entisajan metsänvartijasta, joka rakasti näitä puita niin paljon, ettei hän koskaan lähtenyt täältä pois. Myytin mukaan tämä lintu vahtii puiston lapsia ja varmistaa, ettei kukaan eksy metsän syvyyksiin. Joskus, kun puisto on hiljainen ja tuuli puhaltaa oikeasta suunnästä, jotkut väittävät kuulevansa erikoista, melodista vislausta, jota ei kuulu millekään tunnetulle linnulle. Se on muistutus siitä, että luonnossa on aina jotain sellaista, mitä me emme täysin ymmärrä, ja että jokaisella paikalla on oma sielunsa.
Nyt kun me olemme kulkeneet tämän polun, haluan teidät pysähtymään vielä kerran. Katsokaa noita vanhoja puita ja miettikää, kuinka monta sukupolvea on tullut täällä leikkimään, rakastamaan ja kasvamaan. Tervapääsky opettaa meille, että vaikka maailma ympärillämme muuttuisi ja kaupunki kasvaisi, me tarvitsemme näitä rauhallisia saarekkeita, joissa voimme hengittää ja palata juurillemme. Toivon, että vietitte täällä hetken vain kuunnellen. Antakaa metsän kertoa teille omat tarinansa. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän pienen matkan historian ja luonnon rajapinnassa. Olkaa hyvät ja tutkikaa puistoa vapaasti, mutta muistakaa kunnioittaa tätä paikkaa ja sen hiljaista muistia.
