Luku 1
(Opas pysähtyy, ottaa rennosti asennon ja viittoo ryhmää pysähtymään. Hän katsoo ympärilleen, hengittää syvään raikasta ilmaa ja aloittaa rauhallisella, kutsuvalla äänellä.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä Saunapellonpuistossa on jotain sellaista, mitä ei löydä kaupungin kiireisimmiltä kaduilta. Huomaatteko, miten kaupungin melu alkaa vähitellen vaimentua ja korvautua tuon tuulessa havisevan lehvästön suhinalla? Täällä luonto ei ole vain koriste, vaan se on kuin elävä aikajana. Kun seisomme tässä, emme ole vain puistossa, vaan olemme keskellä kerrostunutta historiaa. Tunnen aina, kun tuon puolelle astun, että ilmassa on tiettyä rauhaa, sellaista pysähtyneisyyttä, joka pakottaa meidät hidastamaan tahtia. Tämä on paikka, jossa kaupunki ja erämaa kättelevät, ja jossa jokainen vanha puu kantaa mukanaan muistoja ajasta, jolloin maailma oli vielä hitaampi.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä tämä maa on kokenut. Nimikin, Saunapello, ei tulleeseen tyhjästä. Jos kelaisimme historian takaisin kymmeniä, jopa satoja vuosia, huomaisimme, että tämä alue ei ole aina ollut hoidettua puistoa. Ennen kaupungistumista täällä on ollut juuri sitä, mitä nimi antaa ymmärtää: peltoa ja saunoja. Saunat olivat aikanaan yhteisön sydämiä, paikkoja, joissa puhdistauduttiin, tehtiin tärkeitä päätöksiä ja hoidettiin terveyttä. Kuvitelkaa nyt tähän maisemaan savupiippujen nousevat savupilvet ja vastaleikatun heinän tuoksu. Alue on nähnyt, kuinka maaseutumainen elämä on hitaasti väistynyt kaupungin kasvun tieltä. Tämä puisto on tavallaan viimeinen bastionimme, muistutus siitä, että jalkojemme alla on maata, joka on ruokkinut ja lämmittänyt ihmisiä kauan ennen kuin täällä oli asfalttiteitä tai sähkövaloja. Se on hiljainen todistaja kaupungin kasvukivuille ja muutoksille.
Tiedättekö, tähän paikkaan liittyy myös tietynlaista mystiikkaa, jota ei löydy virallisista opaskirjoista. Paikalliset tarinat kertovat, että tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti vanhojen puiden katveessa, raja nykyhetken ja menneisyyden välillä on ohut. Sanotaan, että jos pysähtyy täydelliseen hiljaisuuteen, voi melkein kuulla vanhan ajan puheensorinaa tai kaukaisen saunan kiuaskiven sihinän. Jotkut uskovat, että täällä asuu vieläkin kaupungin ”henki”, joka vaalii luonnon ja ihmisen välistä tasapainoa. Se ei ole ehkä historiankirjojen faktaa, mutta se on osa paikan sielua. Tämä myytti muistuttaa meitä siitä, että vaikka rakennamme betonisia kaupunkeja, meillä on aina tarve tuntea yhteys johonkin alkukantaisempaan, johonkin sellaiseen, mikä on suurempaa kuin me itse.
Nyt minä haastan teidät tekemään yhden asian. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää löytää oman pienen salaisuutensa tästä puistosta. Katsokaa puun kaarnaa, kuuntelekaa lintujen kutsua tai etsikää maasta kivi, joka näyttää siltä, että se on ollut tässä paikoillaan satoja vuosia. Saunapellonpuisto ei ole vain kohde kartalla, vaan se on elämys, joka avautuu niille, jotka osaavat katsoa tarkasti. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian matkan kanssani. Nyt mennään eteenpäin, mutta jättäkää osa ajatuksistanne tänne, näiden puiden suojaan.
