Luku 1
(Opas pysähtyy metsäpolun varrella, ottaa rennosti asentoa ja viittaa kädellään ympäröivää metsää.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuu siltä, eikö? Se hetki, kun kaupungin melu, tuo jatkuva humina ja kiire, vain katoaa. Täällä Itämetsässä ilma on eri, se on paksumpaa, kosteampaa ja tuoksuu sammaleelta ja vanhalta puulta. Moni ajattelee, että ollaan vain kaupunkipuistossa, mutta jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, huomaa, että täällä on oma rytminsä. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä organismi, joka hengittää meidän mukana. Kun kuljemme näitä polkuja, me ei vain liikutaan tilassa, vaan me liikutaan ajassa. Täällä on jotain sellaista rauhaa, joka tuntuu melkein hartaalta, ikään kuin metsä itse vahtisi jotain, mitä meidän nykyihmiset olemme jo unohtaneet.
Mutta jos me katsotaan tätä maisemaa historian silmin, niin täällä on tapahtunut valtavasti. Tämä alue ei ole aina ollut tällainen levollinen keidas. Jos me kelattaisiin aikaa taaksepäin, me nähtäisiin tässä kohdassa kovaa työtä, hikeä ja selviytymistä. Ennen kuin kaupunki laajeni tänne päin, nämä metsät olivat osa suurempaa kokonaisuutta, jossa ihminen ja luonto neuvottelivat jatkuvasti tilasta. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on kuljetettu tukkia ja polttopuita, ja täällä on ollut pieniä pihapiirejä, joissa elämä on pyörinyt vuodenaikojen mukaan. Itämetsä on tavallaan sellainen muistojen kerrostuma. Se on nähnyt kaupungin kasvun, teollisuuden nousun ja sen, miten meidän suhteemme luontoon on muuttunut hyödyntämisestä arvostukseen. Nämä vanhat puut, jotka nyt varjostavat meitä, ovat olleet todistajina sille, kun ympäröivä maailma muuttui betoniksi ja asfaltiksi, mutta ne pysyivät tässä, pitäen kiinni maaperästä ja historiasta.
Ja sitten on niitä juttuja, joita ei löydy historiankirjoista. Jokaisessa vanhassa metsässä on omat salaisuutensa, ja Itämetsä ei ole tässä poikkeus. Paikalliset tarinat kertovat, että näiden tiheiden kuusikkojen ja suon reunamien keskellä on kuljettu reittejä, joita ei ole merkitty karttoihin. Sanotaan, että sodan ja levottomuuksien aikoina täällä on piilotettu asioita, joita ei haluttu löytää, ja kenties joku on löytänyt täältä rauhan, jota ei löytänyt kotoaan. Onko täällä asunut metsänhenkiä tai onko täällä kulkenut eksyneitä sieluja? Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun valo siivilöityy oksiston läpi ja sumu nousee maasta, on helppo uskoa, että puut kuiskailevat jotain. Täällä on sellaista mystiikkaa, joka muistuttaa meitä siitä, että maailmassa on vielä asioita, joita emme voi täysin selittää tai hallita.
Nyt, kun me jatkamme matkaa, haluan teidän tekevän yhden asian. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja yrittäkää kuulla sen syvän hiljaisuuden, joka asuu tuon tuulen välissä. Mietikää, mitä te jättäisitte tänne metsään, jos voisitte jättää taaksenne kaiken huolen ja kiireen. Itämetsä on meille kaikille sellainen ankkuri, joka pitää meidät kiinni maassa, vaikka maailma ympärillä pyörisi hurjaa vauhtia. Kiitos, kun kuljitte tämän pätkän kanssani. Jatketaan vielä hitaasti, annetaan metsän puhua, ja katsotaan, mitä se meille vielä kertoo.
