Luku 1
*(Opas pysähtyy aukion keskelle, levittää kätensä hieman ja katsoo ryhmää hymyillen. Hän puhuu rauhallisesti, rytmittäen puhetta pienillä tauoilla ja eleillä.)*
Katsokaapa ympärillenne. Me seisomme tässä Tallinnanaukiolla, ja vaikka ensisilmäyksellä tämä saattaa näyttää vain yhdeltä kaupungin monista avoimista tiloista, haluan teidän pysähtyvän hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa, kuinka nykyajan autojen humina ja kiireiset jalankulkijat hälvenevät. Kuulkaa, kuinka kivetyksen alta nousee esiin menneiden vuosisatojen kaiut: hevosten kavioiden kopina, kauppiaiden huudot ja tuulen suhina, joka kantaa mukanaan meren suolaa. Täällä, missä asfaltti ja kivi kohtaavat, kerrokset ovat syviä. Tämä aukio ei ole vain paikka kulkea läpi, vaan se on kuin kaupungin olohuone, jossa on kohdattu, kiistelty ja juhlistettu satoja vuosia. Tunnelma on tässä pisteessä aina hieman sähköinen, ikään kuin historia hengittäisi meidän takanamme.
Jos menemme syvemmälle historian kerroksiin, meidän on ymmärrettävä, että tämä alue on aina ollut valtavirran solmukohta. Tallinnan kaupunki on rakentunut kaupan ja strategian varaan, ja tämä aukio on toiminut eräänlaisena porttina ja kohtaamispaikkana. Keskiajalla täällä sykki kaupungin taloudellinen sydän; täällä vaihdettiin uutisia kaukaisista maista, Hansaliiton kauppiaat neuvottelivat hintoja ja paikalliset käsityöläiset esittelivät taitojaan. Arkkitehtuuri, jota näemme ympärillämme, kertoo tarinaa vallan vaihtumisesta. Näemme viitteitä saksalaisesta vaikutuksesta, ruotsalaisesta kurista ja myöhemmin venäläisestä loistosta. Jokainen rakennus täällä on nähnyt kuninkaiden kulkueita ja vallankumousten levottomuuksia. Tämä ei ole vain tyhjää tilaa rakennusten välissä, vaan se on ollut näyttämönä historian suurille draamoille, joissa on määritelty, kuka hallitsee tätä rannikon helmeä.
Mutta historian kirjat kertovat vain puolet totuudesta. Paikalliset tietävät, että jokaisen vanhan aukion alla lepää salaisuuksia. Sanotaan, että tämän aukion alapuolella risteilee vanhoja, unohdettuja kellareita ja kenties jopa salakäytäviä, jotka johtivat aikoinaan suoraan kaupungin muureille tai salaisiin kokoushuoneisiin. On liikkunut tarinoita yöllisistä vartijoista, jotka kulkivat näissä tunneleissa vältellen vihollisten silmiä. Jotkut uskovat, että tietyissä kohdissa aukiota voi vielä tuntea omituisen vetoa, kunhan vain osaa kuunnella. Onko kyse vain tuulenvireestä vai jostain, mikä on jäänyt loukkuun historian hämäriin? Nämä myytit tekevät paikasta elävän; ne muistuttavat meitä siitä, että vaikka me kävelemme pinnalla, alapuolellamme on kokonainen maailma, joka ei koskaan täysin paljastu meille.
Nyt, kun olette nähneet tämän aukion uudessa valossa, haluan haastaa teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää katsoko vain näyteikkunoita tai opasteita. Katsokaa ylös räystäisiin, tarkastelkaa kuluneita kiviä ja miettikää, kuka on seissyt täsmälleen teidän kohdallanne sata vuotta sitten. Mitä hän ajatteli? Mitä hän pelkäsi tai toivoi? Historia ei ole vain päivämääriä kirjassa, vaan se on tunteita ja kokemuksia, jotka ovat jättäneet jälkensä tähän maaperään. Kiitos, että kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Nyt, jatketaanpa matkaa kohti seuraavaa salaisuutta, mutta pidetään tämä tunnelma mukana.
