Luku 1
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä. Taustalla kuuluu kaukaista moottoreiden hurinaa ja renkaiden kirskuntaa.)
Katsokaapa ympärillenne. Kuulkaa tuo ääni – se ei ole vain polttomoottoreiden melua, vaan se on nykypäivän versio siitä adrenaliinista, jota ihminen on tavoitellut siitä asti, kun ensimmäinen pyörä alkoi pyöriä. Täällä, Helsingin kartingradan asfaltilla, aika tuntuu taipuvan. Täällä ei ole kyse vain kierrosajoista, vaan siitä primitiivisestä tarpeesta hallita nopeutta ja voittaa fysiikan lait. Tunnukaa se tuoksu: palanut kumi ja korkeaoctaani. Se on tuoksu, joka yhdistää meidät kaikkiin niihin hulluihin, jotka ovat uskaltaneet haastaa itsensä ja koneensa. Me seisomme paikassa, jossa kaupungin kiire pysähtyy, mutta sydämen syke kiihtyy.
Mutta jos katsomme tätä paikkaa historian harrastajan silmin, huomaamme, että moottoriurheilu on Helsingissä aina ollut enemmän kuin vain harrastus. Se on ollut osa kaupunkikuvan muuttumista. Kun Helsinki kasvoi ja teollisuus alkoi levitä, tarvittiin paikkoja, joissa kaupunkilainen saattoi päästää höyryjä pihalle. Karting tuli Suomeen tuomaan mukanaan uudenlaista tekniikkaa ja kansainvälistä henkeä sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Tämä rata ei ole syntynyt tyhjiössä, vaan se on jatkumoa sille intohimolle, jota nähtiin varhaisissa autoilun kokeiluissa ja kaupunkien välisissä kilpailuissa. Täällä on hiottu taitoja, jotka ovat myöhemmin viehnäneet suomalaisia kuljettajia maailman suurimmille areenoille. Jokainen mutka ja jokainen jarrutuspiste tällä radalla kantaa mukanaan tuhansien tuntien työtä ja sitä periksiantamatonta suomalaista sisuun perustuvaa kilpailuviettiä, joka ei tyydy hopeaan, vaan vaatii voittoa.
Tiedättekö, tähän paikkaan liittyy myös tietty mystiikka, jota ei löydä virallisista historiakirjoista. Sanotaan, että radan tietyissä kohdissa, erityisesti hämärän laskeutuessa, voi melkein kuulla kaikuja menneistä ajoista. On puhuttu ”haamukierroksista” – hetkistä, jolloin kokeneimmat kuljettajat kertovat tunteneensa viereennousevan kilpailijan, vaikka rata olisi ollut tyhjä. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä se on sitä kollektiivista intohimoa, joka on imeytynyt asfalttiin vuosikymmenten aikana. Se on eräänlainen urheilullinen henki, joka vaatii jokaiselta kulkijalta kunnioitusta. Täällä ei voita pelkällä nopeudella, vaan tässä on kyse siitä, osaako kuljettaja kuunnella radan omaa kieltä ja ymmärtää sen salaisuudet.
Nyt, kun olemme syventyneet historiaan ja tunnelmiin, on aika siirtyä teoriasta käytäntöön. Te ette ole täällä vain kuulemaan tarinoita, vaan tekemään omia tarinanne. Kysymys kuuluu vain yksi: uskallatteko te haastaa tämän radan ja katsoa, riittääkö teidän keskittymiskykyne ja rohkeutenne, kun kaasu on pohjassa ja mutka lähestyy? Ottakaa kypärät, kiristäkää hihnat ja astukaa osaaksi tätä jatkumoa. Mennään katsomaan, kuka teistä kirjoittaa tämän päivän historian. Tervetuloa radalle!
