Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja hymyilee lempeästi. Hän vetää syvään henkeä, ja kylmä arktinen ilma höyryää hänen hengityksessään.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko sen? Tämän täydellisen, lähes painostavan hiljaisuuden, jota vain kaukainen tuulen humina ja porojen pehmeä askellus rikkovat. Täällä Arctic ReindeerinKylässä aika ei kulje samalla tavalla kuin kaupungeissa. Täällä se ei mittaudu minuuteissa, vaan vuodenaikojen kiertokulussa, lumen syvyydessä ja revontulien tanssissa. Me emme ole vain vierailulla nähtävyyksessä, vaan olemme astuneet sisään maailmaan, jossa ihminen ja luonto ovat eläneet symbioosissa tuhansia vuosia. Tungetkaa kätenne taskuihin, sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa, kuinka tämä sama maisema on näyttäytynyt kulkijalle jo satoja vuosia sitten. Se on karua, se on kylmää, mutta siinä on sellaista rehellistä kauneutta, jota ei voi löytää mistään muualta.
Mutta mennäänpä nyt syvemmälle siihen, mistä tämä kaikki kumpuaa. Poropoika tai poronhoitaja ei ole täällä vain ammattinimike, vaan se on elintapa, joka on hioutunut sukupolvelta toiselle. Historiallisesti katsottuna poro on ollut arktisen pohjolan elinehto; se on ollut kuljetusväline, ravinto ja vaatetus. Ilman poroa ihminen ei olisi selvinnyt näillä leveysasteilla. Kun katsotte noita eläimiä, ette näe vain söpöjä sarvia, vaan näette muinaisen selviytymiskoneiston. Lapin historiassa poronhoito on kehittynyt metsäporojen metsästyksestä vaativaan laidunhoitoon, ja se on vaatinut syvää intuition ja luonnon tuntemusta. Se on ollut jatkuvaa neuvottelua luonnonvoimien kanssa. Täällä, missä pakkaset laskevat kymmeniin miinuksiin, on opittu kunnioittamaan eläintä, joka kantaa ihmisen selässään ja antaa nahkansa suojaan. Tämä perinne on kestänyt valtakunnan rajojen muutokset ja modernisaation paineen, säilyttäen ytimensä tässä hiljaisessa erämaassa.
Ja tässä kohtaa meidän on puhuttava siitä, mikä tekee tästä paikasta taianomaisen. Jokainen, joka on viettänyt täällä yön, tietää, että pohjoinen yö ei ole koskaan täysin tyhjä. On sanottu, että poroilla on erityinen yhteys näkymättömään maailmaan. Vanhat tarinat kertovat, kuinka porot aistivat asioita, joita ihminen ei näe tai kuule. Onko kyse vain eläimen vaistoista vai onko täällä jotain enemmän? Myytit kertovat pohjoisen hengistä ja luonnonvoimista, jotka valvovat laiduntavia laikkoja. Kun katsotte poroja silmiin, huomaatte tietynlaisen viisauden ja rauhan. Se on sellaista hiljaista tietoisuutta, joka on syntynyt tuhansien vuosien sopeutumisesta. Se on salaisuus, jota ei voi kirjoittaa oppikirjoihin, vaan sen on koettava tässä ilmassa, tässä valossa, juuri nyt.
Nyt, kun olemme hakeutuneet historian ja myyttien maailmaan, on aika antaa teidän kokea tämä itse. Älkää vain katsoko, vaan tunnakaa. Lähestykää eläimiä rauhassa, kuuntelekaa niiden hengitystä ja anna tämän arktisen rauhan laskeutua ylleenne. Toivon, että kun lähdette täältä, ette vie mukananne vain valokuvia, vaan pienen palan tätä pohjoista sielua ja kunnioitusta sitä luontoa kohtaan, joka on muovannut meidät. Olkaa tervetulleita kokemaan Arctic Reindeer – olkaa tervetulleita kotiin, jota ette tienneetkaan kaipaavanne.