Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy Bellanpuiston keskelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän elehtii ympäröivillä puilla ja kaupungin hälinällä.)
Tervetuloa ystävät, pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Kuulkaa, kaupungin kiire jatkuu aivan tuolla kulman takana, mutta tässä Bellanpuistossa aika tuntuu pysähtyvän. Huomaatteko, miten valo siivilöityy lehvistön läpi ja miten ilmassa on tämä tietty, rauhoittava tunnelma? Moni kävelee tästä ohi päivittäin huomaamatta, että seisomme itse asiassa pienen aikakoneen päällä. Tämä ei ole vain kasa puita ja penkkejä, vaan tämä puisto on kuin vihreä saareke, joka kantaa mukanaan muistoja ajalta, jolloin kaupunki oli vielä nuori, villi ja täynnä kunnianhimoisia unelmia. Täällä yhdistyvät hienostunut porvarillisuus ja kaupungin syke, ja jos vain hiljennetään hetkeksi, voimme melkein kuulla menneiden vuosikymmenten kuiskaukset.
Pureudutaanpa nyt hieman siihen, mistä tämä paikka oikeastaan kumpuaa. Bellanpuisto ei syntynyt sattumalta, vaan se on perintöä ajalta, jolloin kaupungin rakenteita alettiin tietoisesti suunnitella ihmisten viihtyvyyttä silmällä pitäen. Kun katsomme ympärillemme, näemme tämän klassisen puistotyylin, joka heijastaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ihanteita. Tuolloin puistot olivat kaupungin keuhkoja, paikkoja, joissa säätyläiset ja tavallinen kansa saattoivat kohdata, vaikkakin tiukkojen etikettisääntöjen puitteissa. Täällä on kulkenut satoja tuhansia askelia: hienostuneita herrasmiehiä silinterihatuissaan ja naisia pitkissä hameissa, jotka vaihtoivat kuulumisia juuri näillä samoilla poluilla. Tämä alue on nähnyt kaupungin kasvavan ympärillään, teollisuuden nousun ja sodat, mutta puisto on säilyttänyt oman, lähes pyhän rauhaisuutensa. Se on toiminut ankkurina, joka on pitänyt kiinni historiasta silloinkin, kun ympärillä on rakennettu betonia ja terästä.
Mutta jokaisella puistolla on myös omat salaisuutensa, ja Bellanpuisto ei ole tässä poikkeus. Paikallisten keskuudessa on aina liikuttanut tarinoita ja pieniä myyttejä, jotka eivät löydy virallisista historiankirjoista. Sanotaan, että puiston vanhimpien puiden juurilla lepää muistoja salaisista kohtaamisista ja kielletystä rakkaudesta, jota ei ole voitu julkistaa kaupungin tiukassa sosiaalisessa kontrollissa. On kerrottu myös, että tiettyinä iltoina, kun sumu nousee ja kaupungin äänet vaimenevat, täällä voi tuntea läsnäoloa jostain menneestä. Ehkä kyse on vain mielikuvituksesta, mutta kun katsoo noita varjoja puiden alla, on helppo uskoa, että puisto muistaa kaiken sen, mitä ihmiset ovat täällä kuiskaaneet toisilleen vuosikymmenten saatossa. Se on kuin elävä arkisto, joka ei kirjoita faktoja, vaan säilyttää tunteita.
Nyt, kun olemme imeneet itseemme tämän historian ja mystiikan, haastan teidät tekemään yhden asian. Kävelkää puiston halki hitaasti, sulkekaa silmänne hetkeksi ja yrittäkää kuvitella itsenne sata vuotta taaksepäin. Kuulkaa hevoskärryjen kopina kiveyksellä ja tunkakaa ilmassa vanhan ajan kaupungin tuoksu. Tämä puisto on meille lahja, pieni hengähdyspaikka keskellä nykyajan vauhtia. Toivon, että vietätte täällä vielä hetken omassa rauhassanne ennen kuin jatkamme matkaamme. Kiitos, kun kuljette kanssani historian poluilla, ja nyt olkaa hyvä, tutustukaa Bellanpuiston sieluun omaan tahtiinne.