Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja levittää kätensä hitaasti ympäröivän metsän suuntaan. Äänensävy on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Se on erilaista kuin tavallisessa kuusimetsässä. Täällä Kiikarivuoren rinteillä ilma tuntuu tiheämmältä, lähes trooppiselta, kun tuuli kantaa mukanaan eksoottisia tuoksuja. Me seisomme nyt paikassa, joka on kuin elävä museo, pieni sirpale jostain aivan muualta. Nuo valtavat, leveät lehdet ja syvänvihreä lehvästö eivät kuulu pohjoiselle taivaalle, mutta silti ne kukoistavat täällä, suojassa vuoren syleilyssä. Tervetuloa jalopuumetsikköön. Tämä ei ole vain kokoelma puita, vaan se on hiljainen todistaja ihmisen uteliaisuudesta, unelmista ja halusta tuoda maailman kaukaisimmat kolkat omalle takapihalleen.
Jos mennään historiassa taaksepäin, niin tällaiset istutukset kertovat meille paljon siitä, miten meidän esi-isämme näkivät maailman. Nuo jalopuut, jotka nyt kohoavat yläpuolellamme, eivät syntyneet tänne sattumalta. Ne ovat tuloksia aikakaudelta, jolloin kasvitieteellinen tutkimus oli suuri intohimo. Sadan tai parin vuoden takaisina maailman tutkimusmatkailijat toivat mukanaan siemeniä ja taimia etelästä, kaukaisista viidakoista ja rannikoilta. Täällä Kiikarivuorella on tehty jotain uskomatonta: on etsitty juuri se oikea mikroilmasto, se suojaisa kolkka, jossa vieraat lajit pystyivät selviytymään suomalaisesta talvesta. Se on ollut äärimmäistä kärsivällisyyttä ja lähes hullua itsepäisyyttä. Mietikää sitä työtä: taimien vaalimista, lumen alta suojaamista ja jatkuvaa huolta siitä, kestääkökö seuraava pakkanen. Nämä puut ovat selviytyjiä, jotka on istutettu toivolla siitä, että joku meistä, vuosikymmenten päästä, tulisi tänne ja ihmettelisi niiden kokoa.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös oma salaisuutensa. Paikalliset kertovat, että tämä metsikkö ei ole vain kasvitieteellinen koe, vaan se on toiminut eräänlaisena turvapaikkana. Sanotaan, että täällä on kohdattu ihmisiä, jotka halusivat kadota hetkeksi arjen kiireistä ja hakeutua paikkaan, joka ei tunnu kuuluvan tähän maahan. On puhuttu jopa siitä, että metsikön keskellä on piste, jossa aika tuntuu pysähtyvän. Jotkut uskovat, että nämä vieraat puut kantavat mukanaan muistoja niistä maista, joista ne tulivat, ja että hiljaisuudessa voi kuulla kaukaisia viidakkoiden ääniä. Olipa kyse sitten myytistä tai vain luonnon luomasta taikamaista tunnelmasta, täällä on jotain sellaista, mitä ei löydä oppaiden kirjoista. Se on tunne siitä, että olet vierailijana maailmassa, joka on luotu rakkaudesta luontoon ja halusta kokeilla mahdotonta.
Nyt minä ehdotan teille yhtä asiaa. Me jatkamme matkaa hitaasti, mutta pyydän teitä tekemään tämän. Valitkaa yksi puu, laskekaa silmänne ja laskekaa kymmeneen. Kuunnelkaa, miltä tuuli kuulostaa näiden suurten lehtien läpi. Tuntekaa, miten ilma muuttuu kosteammaksi ja lämpimämmäksi. Kun avaatte silmänne, katsokaa puuta ei vain kasvina, vaan elävänä historian palasena, joka on taistellut tiensä tähän pohjoiseen. Me kuljemme vielä pienen lenkin, mutta jättäkää tämä rauha mukananne. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen, vihreän ihmeen läpi kanssani.