Teatteri Ilmi Ö

(Opas pysähtyy Teatteri Ilmi Ö:n eteen, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään rakennusta kohti. Äänensävy on kutsuva ja hieman salaperäinen.) Katsokaapa tätä paikkaa. Tervetuloa Teatteri Ilmi Ö:n äärelle. Huomaatteko, miten täällä ilmassa on jotain sellaista, mitä ei löydy tavallisilta kadunkulmista? Se on sekoitus odotusta, hienoista jännitystä ja sellaista taiteellista sähköä, joka tuntuu melkein iholla. Kun astumme sisälle, jätämme taaksemme arjen kiireen ja astumme maailmaan, jossa todellisuus on vain yksi vaihtoehto monen joukossa. Täällä seinät eivät ole vain tiiltä ja betonia, vaan ne ovat imeneet itseensä vuosikymmenten ajan tunteita, naurua ja kyyneleitä. Tungetteko tekin sen? Se on kuin teatterin oma hengitys, joka kutsuu meitä syvemmälle sen syliin, missä valot himmenevät ja tarinat alkavat herätä eloon. Jos katsomme tätä kokonaisuutta historian silmin, meidän on ymmärrettävä, että tällaiset tilat ovat kaupungin sielun peilejä. Teatteri Ilmi Ö ei ole syntynyt tyhjiössä, vaan se on osa sitä jatkumoa, jossa taide on aina etsinyt kotiansa kaupungin sykkeestä. Historiallisesti tällaiset näyttämöt ovat toimineet turvasatamina niille, jotka ovat halunneet kyseenalaistaa vallitsevan järjestyksen tai kuvata ihmisyyden pimeimpiä ja valoisimpia puolia. Alun perin tällaiset tilat ovat usein palvelleet monia eri tarkoituksia, ehkä varastoina tai pieninä työpajoina, ennen kuin ne on valjastettu taiteen palvelukseen. Se on juuri sitä, mikä tekee tästä paikasta niin kiehtovan; se on kerrostuma eri aikakausista. Täällä on kohdattu, väitelty ja unelmoitu, ja jokainen esitys on jättänyt jälkensä näihin pintoihin, luoden näkymättömän arkiston kaupunkimme kulttuurihistoriasta. Mutta teatteriin liittyy aina jotain sellaista, mitä ei kirjoiteta virallisiin historiankirjoihin. Jokaisella kunnon teatterilla on salaisuutensa, ja Ilmi Ö ei ole tässä poikkeus. Kulkulisseissä ja varjojen keskellä liikkuu tarinoita näkymättömistä katsojista ja hetkistä, jolloin esitys on jatkunut, vaikka salissa ei olisi ollut yhtään sielua. Sanotaan, että tietyissä kulmissa voi yhä kuulla kuiskausten kaikuja entisiltä näyttelijöiltä, jotka eivät koskaan täysin jättäneet näyttämöä. Se on se teatterin mystiikka, se ”ilmiö”, josta paikan nimi kumpuaakin. Kyse ei ole pelkästään kauhutarinoista, vaan siitä syvästä kunnioituksesta, jota me tunnemme taiteen voimaa kohtaan. Se on eräänlaista pyhää tilaa, jossa raja näytellyn ja eletyn välillä hämärtyy, ja jossa myytit muuttuvat todeksi vain yhden esiriipun avautumisen ajan. Nyt, kun olette kuulleet tämän, kutsuisin teidät sisälle. Älkää vain katsoko ympärillenne, vaan yrittäkää aistia se, mitä nämä seinät haluavat kertoa juuri teille. Onko se kaipuuta, intohimoa vai kenties pieni ripaus kapinaa? Teatteri Ilmi Ö ei ole vain nähtävyys, se on elävä organismi, joka reagoi teidän läsnäolonne. Astukaa rohkeasti sisään, annostelkaa uteliaisuutenne ja antakaa itsenne hukkua tähän taianomaiseen tunnelmaan. Katsotaan yhdessä, mitä salaisuuksia tämä talo paljastaa meille tänään. Olkaa hyvä, seurakaa minua, matka alkaa tästä.