Valde Hirvikanta

(Opas pysähtyy, ottaa rennosti asentoaan ja katsoo ryhmäänsä lämpimästi, samalla kun hän viittaa kädellään ympäröivään maisemaan.) Katsokaas tätä näkymää. Hengittäkää nyt kunnolla sisään – tunnetteko tämän ilmassa leijuvan rauhan ja metsän tuoksun? Me seisomme paikassa, jossa aika tuntuu pysähtyneen, tai oikeastaan, jossa aika kulkee ihan omaan tahtiinsa. Valde Hirvikanta ei ole vain kohde kartalla, se on ikkuna maailmaan, joka on meille nykyihmisille jo lähes vieras. Kun katsotte näitä rakenteita ja tätä ympäröivää luontoa, älkää nähneet vain puuta ja kiveä, vaan näkykää ne ihmisen tahdon ja luonnonvoimien välisenä vuoropuheluna. Täällä jokainen oksa ja jokainen nurkka kantaa mukanaan tarinaa vaivannäöstä, yksinäisyydestä ja ehkäpä tietystä kaipuusta johonkin suurempaan, kaukana kaupungin melusta. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Jotta ymmärtäisimme, mitä täällä on tapahtunut, meidän täytyy palata aikaan, jolloin Suomen maaseutu oli vielä erilaista, ja kun ihminen rakensi kotiinsa ja elinkeinoihinsa sellaisella hartaudella, jota nykyään harvoin näkee. Valde Hirvikanta heijastaa tätä perinteistä suomalaista sisuun perustuvaa rakennuskulttuuria. Se ei syntynyt hetkessä, vaan se on vuosia, ehkä vuosikymmeniä, hiottu kokonaisuus. Täällä on hyödynnetty luonnon omia muotoja ja materiaaleja tavalla, joka oli aikanaan välttämättömyys, mutta on nykyään taidetta. Kun tarkastelette näitä yksityiskohtia, huomaatte, miten taitavasti rakentaja on lukenut maastoa. Täällä ei taisteltu luontoa vastaan, vaan sen kanssa tehtiin sopimus. Se on ollut paikka, jossa on eletty sykkeen mukaan – kevään nousujen, kesän valon ja talven hiljaisuuden rytmissä. Se on konkreettinen todiste ajasta, jolloin kädentaito oli arvokkaampaa kuin massatuotanto. Kuitenkin, kuten jokaisella tällaisella paikalla on, myös Hirvikannalla on omat salaisuutensa ja myyttinsä. Paikalliset kertovat, ettei täällä ole kyse vain rakennuksista, vaan jostain näkymättömästä energiasta. Sanotaan, että täällä on viety keskusteluja, joita ei ollut tarkoitettu ulkopuolisille, ja tehty päätöksiä, jotka muuttivat elämiä. Onko täällä kulkenut haamuja vai onko se vain metsän tuottama illuusio? Ehkäpä suurin salaisuus onkin se, miten yksi ihminen on kyennyt luomaan jotain näin vaikuttavaa keskelle ei-mitään. Legendat kertovat intohimosta, joka rajautui lähes pakkomielteeseen – halusta jättää jälki maailmaan, joka ei koskaan katoa. Kun seisotte tässä hiljaisuudessa, saattatte tuntea, että joku tarkkailee teitä puuston takaa, tai ehkä se on vain historian havina, joka kuiskailee meille, ettei mikään ole täysin kadonnut, jos joku vielä muistaa kertoa tarinan. Nyt, kun olemme kävelleet läpi tämän historian, haluaisin teidät kokeilemaan jotain. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa tuulta ja metsän ääniä. Yrittäkää kuvitella itsenne tuonne menneisyyteen, aikaan jolloin tämä paikka oli elämänsä huipulla. Mitä te näkitte? Mitä te kuulitte? Kun avaatte silmänne, katsokaa ympärillenne vielä kerran uudella katseella. Valde Hirvikanta ei ole vain nähtävyys, se on muistutus siitä, kuka me olemme ja mistä olemme tulleet. Toivon, että otatte tästä paikasta palasen mukananne – ei esineenä, vaan tunteena siitä, että maailmassa on vielä paikkoja, joissa sielu saa levätä. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani. Olkaa hyvät ja tutustukaa kohteeseen vielä omassa rauhassanne.