Luku 1
*(Opas pysähtyy rauhallisesti, katsoo ryhmäänsä ja viittoo kädellään ympäröivää maisemaa. Äänensävy on kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te sen? Tämän ilmassa leijuvan, lähes sähköisen odotuksen? Tervetuloa Sitratoriin. Kun ensimmäistä kertaa astutte näille mukulakiville, on helppo luulla, että olemme vain yhdessä kauniissa, vanhassa kaupungissa. Mutta Sitratori ei ole vain paikka, se on aikakerrostuma. Huomaatte, kuinka valo taittuu täällä eri tavalla, ikään kuin kaupungin kiviseinät suodattaisivat menneisyyden läpi. Kuunnelkaa hetki tuota kaukaisinta kujan kohinaa – se ei ole vain tuuli, vaan vuosisatojen takainen kuiskaus. Täällä jokainen kulma, jokainen rapistunut julkisivu ja jokainen halkeama jalkakäytävässä kantaa mukanaan tarinaa, jota ei ole kirjoitettu oppikirjoihin, mutta joka elää vieläkin kaupungin sykkeessä.
Jos menemme historian syvään päähän, Sitratori oli aikoinaan strateginen solmukohta, kauppareittien risteyspiste, jossa kohtaavat pohjoisen karuus ja etelän loisto. Se ei kasvanut sattumalta, vaan sen sijainti teki siitä vaurautta magneetin. Keskiajalla kaupunki kukoisti tekstiileillä ja harvinaisilla mausteilla, ja sen varakkaat kauppiaat rakensivat talonsa niin korkeiksi, että ne melkein raapivat pilviä. Mutta vauraus toi mukanaan myös vallanhimoa ja verisiä kiistoja. Kaupungin arkkitehtuurissa näkyy vieläkin tuo jännite: rinnakkain seisovat hienostuneet renessanssin kaaret ja synkät, paksuseinäiset linnoitukset, jotka rakennettiin suojelemaan aarteita ulkopuolisilta. Sitratori selvisi piirityksistä, kulkutaudeista ja poliittisista mullistuksista, mutta jokainen näistä kriiseistä jätti jälkensä kaupungin sieluun, tehden siitä sitkeän ja hieman arvoituksellisen paikan, joka ei koskaan täysin paljasta kaikkia korttejaan vieraille.
Mutta nyt, katsokaa tuota pientä, lähes huomaamatonta porttia tuolla takana. Tähän liittyy Sitratorin suurta salaisuutta, jota paikalliset kuiskailevat vain hämärässä. Legendan mukaan kaupungin alla risteilee peilikuvamainen labyrintti, salaisia käytäviä, jotka yhdistivät kirkon, raatihuoneen ja kaupungin rikkaimpien suvun kellarit. Sanotaan, että yksi näistä reiteistä johtaa suoraan kaupungin sydämeen, ”Kuiskaavien kivien kammioon”, jossa kaupungin perustajat tekivät sopimuksen, jonka ansiosta Sitratori ei koskaan täysin raunioitunut. Jotkut sanovat, että labyrintissä asuu edelleen kaupungin muisti, ja jos usaltaa laskeutua alas oikealla hetkellä, voi kuulla menneiden aikojen keskusteluja ja suunnitelmia. Onko se vain kansanperinnettä? Ehkä. Mutta kun katsoo noita kellariluukkuja, tulee mieleen, että jotkut ovet on suljettu syystä.
Nyt, kun olemme kävelleet läpi historian ja myyttien, haastan teidät. Älkää vain katsoko näitä rakennuksia, vaan yrittäkää aistia ne. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, pysähtykää hetkeksi ja miettikää, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tähän kaupunkiin, jos saisitte kirjoittaa oman rivinsä Sitratorin loputtomaan tarinaan. Mennäänpä nyt kohti keskustoriaa, missä kaupungin syke on kovimmillaan, ja katsotaan, löydämmekö mekin jonkin pienen salaisuuden, joka on jäänyt odottamaan juuri meitä. Seuraatte minua, pysykää lähellä, sillä Sitratori rakastaa niitä, jotka osaavat katsoa pinnan alle.
