Tanssiteatteri Raatikko

*(Opas pysähtyy Tanssiteatteri Raatikon eteen, kääntyy ryhmän puoleen ja ottaa rennon, mutta kutsuvan asennon. Hän elehtii kädellään rakennuksen julkisivua kohti.)* Katsokaa tätä rakennusta. Tuntuuko siitä, että seinät melkein värisevät vieläkin? Jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla kaukaisen swing-musiikin kaiun ja tuntea ilmassa ripauksen vanhaa hajuvettä ja jännitystä. Me emme seiso vain puisen tai kivisen rakennuksen edessä, vaan me seisomme aikakoneen ovella. Täällä, Tanssiteatteri Raatikossa, on kohdannut vuosikymmenten ajan kaupungin nuoruuden intohimo, ensisuudelmat ja se tietty sähkö, joka syntyy vain silloin, kun musiikki saa vallan ja arki jää oven ulkopuolelle. Täällä on tanssittu hikinostetta valuen, täällä on kuiskaillut salaisuuksia hämärissä nurkissa ja täällä on koettu hetkiä, jotka ovat määrittäneet kokonaisia elämiä. Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan, siihen aikaan kun tanssihallit olivat yhteisöjen sydämiä. Raatikko ei ollut vain paikka liikkua musiikin tahdissa, vaan se oli sosiaalinen näyttämö. Miettikääpä niitä iltoja, jolloin puvut oli silitetty nuottipaperin tarkasti ja naisten mekot pyörähtivät tanssilattialla kuin värikkäät kukkaset. Täällä on koettu tyylisuuntien vaihtumukset: ensin ehkä hienostuneet valseja ja polkat, sitten räjähtävä jazz ja myöhemmin rock'n'rollin kapina, joka sai vanhemman polven pudistelemaan päätään, mutta nuoret syttymään tulessa. Teatteriksi muuttuminen toi mukanaan uudenlaisen taiteen ja draaman, mutta tanssin perintö jäi elämään rakenteisiin. Jokainen lattialauta on kulunut juuri tiettyyn tapaan, koska tuhannet jalat ovat hioneet niitä saman rytmin tahdissa. Se on ollut kaupungin hengityskone, paikka jossa luokat sekoittuivat ja jossa ainoa kieli, jota tarvitsi puhua, oli rytmi. Tietenkin jokaisella tällaisella paikalla on myös omat varjonsa ja mysteerinsä. Paikalliset kertovat, että Raatikon hämäriin kulisseihin ja ullakoiden nurkkiin on jäänyt asumaan muistoja, jotka eivät halua lähteä. On puhuttu hahmoista, jotka näkyvät vain silmäkulmassa, tai musiikista, joka kuuluu tyhjässä salissa juuri silloin, kun kaikki pitäisi olla hiljaa. Ehkä se on vain rakennuksen akustiikkaa, tai ehkä kyse on siitä valtavasta tunneenergiasta, jota täällä on kulutettu. Rakkaus, särkyneet sydämet ja nuoruuden villit unelmat eivät katoa seinien välistä, vaan ne imeytyvät puuhun ja betoniin. On sanottu, että jos täällä seisoo täysin hiljaa ja kuuntelee tarkasti, voi kuulla vieläkin sen hetken, kun orkesteri aloittaa viimeisen kappaleen ja koko sali pidättää hengitystään ennen ensimmäistä nuottia. Nyt, kun me olemme tunteneet tämän paikan sielun, kutsun teidät sisälle. Kun astutte kynnyksen yli, pyydän teitä unohtamaan tämän päivän kiireet. Antakaa mielikuvituksen kuljettaa teidät ajassa taaksepäin. Katsokaa kattoa, tuntekaa ilma ja kuvitelkaa itsenne osaksi tätä suurta tarinaa. Onko tämä paikka teille vain rakennus, vai tunnetteko tekin sen, että täällä on vielä jotain kerrottavaa? Tervetuloa kokemaan Tanssiteatteri Raatikko – paikka, jossa historia ei ole vain kirjoissa, vaan se elää jokaisessa askelessa. Astukaa rohkeasti sisään, esitys on alkamassa.