Tikkurilan Teatteri

(Opas pysähtyy Tikkurilan teatterin eteen, katsoo rakennusta hetken ja kääntyy sitten hymyillen ryhmän puoleen. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen ja lämmin.) Katsokaa tätä rakennusta. Täällä, keskellä Tikkurilan sykettä, seisoo paikka, joka on nähnyt enemmän draamaa kuin useimmat meistä ehtivät elää kymmenessä elämässään. Kun astumme tänne, voitte melkein tuntea ilmassa leijuvan pölyn, vanhan puun tuoksun ja sen sähköisen jännityksen, joka syntyy juuri ennen esiripun nousua. Teatteri ei ole vain rakennus, se on kone, joka muuttaa arkipäivän taiteeksi. Täällä seinät eivät vain puhu, ne kuiskaavat. Tikkurila on kasvanut ympärillä, rautatie on tuonut ihmisiä ja kiirettä, mutta teatterin sydämessä aika tuntuu hidastuvan. Tervetuloa paikkaan, jossa todellisuus ja kuvitelma kietoutuvat yhteen. Jos katsomme syvemmälle tähän paikkaan, meidän on ymmärrettävä Tikkurilan oma identiteetti. Tämä ei ole vain harrastajien näyttämö, vaan se on ollut paikallisen kulttuurin ankkuri. Teatteri syntyi tarpeesta saada ääni ja kasvot sille yhteisöllisyydelle, joka määritteli Vantaan esikaupunkialueita vuosikymmeniä sitten. Se oli aikaa, jolloin teatteri oli kylän keskus, paikka jossa kohdattiin, väiteltiin ja itkettiin yhdessä. Rakenteissa näkyy tuo kunnianhimoinen henki: halu tuoda korkeakulttuuri ja kokeileva taide lähelle tavallista ihmistä. Historiallisesti teatteri on toiminut siltana; se on yhdistänyt ammattimaisen kurinalaisuuden ja paikallisen intohimon. Jokainen lankku näyttämöllä on kulunut tuhansien askelten alla, ja jokainen kulissi on kätkenyt sisäänsä hermostuneita näyttelijöitä, jotka ovat odottaneet vuoroaan astua valoon. Se on ollut Tikkurilan henkinen keuhko, joka on hengittänyt elämää kaupungin kasvuun. Mutta kuten jokaisessa vanhassa teatterissa, myös täällä on omat salaisuutensa. Teatterimaailmaan kuuluu aina ripaus mystiikkaa. Kuiskaillaan usein kulisseissa ja varjoisissa käytävissä siitä, miten esitysten aikana täällä voi tuntea läsnäoloa, joka ei kuulu eläviin. Sanotaan, että tietyt roolit jättävät jäljen paikkaan, ja joskus, kun rakennus on tyhjä ja valot himmeät, voi kuulla vaimeaa taputusta tai naurua tyhjiltä katsomoilta. Onko kyse vain kaikuvista seinistä vai jostain muusta? Teatterin myytti perustuu siihen, että täällä on koettu äärimmäisiä tunteita. Rakkaus, petos ja tragedia on näytelty täällä niin vakuuttavasti, että raja roolin ja todellisuuden välillä on paikoin hämärtynyt. Se on se näkymätön energia, joka tekee tästä paikasta sähköisen vielä silloin, kun näyttämö on pimeänä. Nyt, kun olemme kävelleet tämän historian läpi, kutsun teidät kurkkaamaan syvemmälle. Älkää katsoko vain seiniä, vaan kuvitelkaa ne tarinat, jotka täällä on kerrottu. Kun jatkamme matkaamme Tikkurilan läpi, muistakaa, että jokaisen rakennuksen takana on elämä, jota emme näe ensisilmäyksellä. Teatteri on vain yksi tällainen portti menneisyyteen. Toivon, että vietitte tämän kokemuksen mukananne ja kysytte itseltänne: millainen rooli teillä on tämän kaupungin omassa, jatkuvasti kirjoitettavassa historiassa? Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani.