Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy polun varrelle, ottaa hitaan askeleen eteenpäin ja levittää kätensä kohti ympäröivää metsää. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen, mutta vakaa.)*
Katsokaas ympärillenne. Kuulkaa, miten tuuli humisee noissa vanhoissa männyissä ja miten sammal vaimentaa askelemme. Tervetuloa Tarinapuistoon. Monelle tämä on vain kaunis metsäalue, paikka kävellä tai hengähtää, mutta minulle, joka olen kulkenut näitä polkuja jo kymmenen vuotta, tämä paikka on kuin avoin kirja. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on itse kertoja. Huomaatteko, miten valo siivilöityy lehvästön läpi? Se luo tunnelman, joka on pysynyt lähes muuttumattomana vuosisatojen ajan. Täällä aika tuntuu hidastuvan, ja jos vain pysähdytte hetkeksi ja suljette silmänne, voitte melkein tuntea, kuinka menneisyys kuiskailee puiden välissä.
Tämä alue ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on ollut osa ihmisen ja luonnon välistä jatkuvaa vuoropuhelua. Kun katsomme näitä maastomuotoja, me näemme historian kerrostumia. Sata tai kaksi sataa vuotta sitten täällä kulkivat reitit, joita pitkin kuljetettiin tavaraa ja viestejä, kauan ennen kuin asfalttitiet leikkasivat maiseman kahtia. Alueen maaperä kätkee sisäänsä tarinoita vaivallisesta elämästä, metsätyömiesten hiestä ja pienten kyliin liittyvistä unelmista, jotka ajan myötä hukkui metsän syliin. Historiallisesti tämä on ollut raja-aluea, paikka jossa villi luonto on kohdannut ihmisen tarpeet. Ne vanhat, kierteiset puut, jotka näkyvät tuollateillä, ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan. Ne ovat todistaneet sota-aikojen hiljaisuutta ja rauhan ajan riemua, pysyen itse paikoillaan samalla kun maailma niiden ympärillä muuttui tunnistamattomaksi.
Mutta jokaisessa metsässä on myös salaisuutensa, ja Tarinapuisto ei ole tässä poikkeus. Paikalliset legendat kertovat, että syvällä näiden metsien sydämessä, missä polut alkavat hämärtyä ja sammal muuttuu paksuiksi matoiksi, asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä biologialla. Sanotaan, että täällä on paikkoja, joissa raja tämän maailman ja tuonpuoleisen on ohut kuin syksyn lehti. Vanhat tarinat puhuvat vaeltajista, jotka ovat eksyneet ja löytäneet tiensä takaisin vasta tuntien kuluttua, vaikka he olivat liikkuneet vain muutaman kymmenen metriä. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta erityisen. Ei kyse pelkästään saduista, vaan siitä kunnioituksesta, jota ihminen on aina tuntenut suurta, tuntematonta luontoa kohtaan. Se on pelkoa ja ihailua sekaisin, tunne siitä, että olemme täällä vain vieraita.
Nyt, kun olemme katsoneet taaksepäin, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, älkää vain katsoko puita tai kiviä, vaan yrittäkää kuulla ne tarinat, joita ne haluavat kertoa. Mikä tarina teidän elämänne on täällä, tässä hetkessä? Ehkä löydätte oman rauhanne tai kenties vastauksen kysymykseen, jota ette ole vielä uskaltaneet esittää. Toivon, että vietätte täällä aikaa ei vain turistina, vaan tutkijana ja kokijana. Olkaa hyvä, astukaa perässäni, niin mennään katsomaan sitä vanhaa kiviportaalia, josta paikalliset puhuvat. Matka jatkuu, ja metsä odottaa meitä.