Luku 1
(Opas pysähtyy polun varrelle, katsoo ympärilleen ja laskee ääntään hieman, jotta ryhmä keskittyy.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilmassa olevan painon? Täällä Velhonpuistossa aika tuntuu pysähtyneen. Kun astumme syvemmälle näiden puiden varjoon, kaupungin melu vaimenee ja tilalle tulee jotain sellaista, mitä on vaikea selittää pelkillä sanoilla. Se on sellaista hiljaisuutta, joka ei ole tyhjää, vaan täynnä kuiskauksia. Huomaatte, kuinka valo siivilöityy lehvästön läpi ja luo maahan outoja varjoja, jotka tuntuvat liikkuvan, vaikka tuuli olisi tyyntä. Tämä ei ole vain tavallinen puisto tai metsikkö, vaan paikka, jossa luonnon villi voima ja ihmisen muisti kohtaavat. Tervetuloa paikkaan, jossa raja arkipäivän ja tuntemattoman välillä on ohuempi kuin missään muualla täällä päin.
Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, meidän on ymmärrettävä, että maa meidän jalkojemme alla on nähnyt sukupolvien vaihtuvan. Ennen kuin täällä oli hoidettua puistoa, tämä alue on ollut osa laajempaa, koskematonta erämaata, jossa ihminen oli vain vieras. Vanhat kartat ja paikalliset tarinat kertovat, että täällä on kulkenut muinaisia polkuja, joita pitkin on liikkunut metsästäjiä, keräilijöitä ja ehkäpä jotain sellaista, mitä viralliset historiankirjat eivät tunnusta. Alueen maaperä on omintakeista, ja juuri se on vaikuttanut siihen, millaisia puita tänne on kasvanut. Nämä vääntyneet rungot ja sammaleiset kivet eivät ole sattumaa, vaan ne ovat todisteita vuosisatojen takaisista sääolosuhteista ja maan omasta energiasta. Täällä on koettu luonnon armottomuus ja sen anteliaisuus, ja jokainen vanha puu kantaa mukanaan muistoa ajasta, jolloin ihminen pelkäsi ja kunnioitti metsää enemmän kuin nykyään.
Mutta nyt mennään syvemmälle, sinne missä faktat loppuvat ja myytit alkavat. Velhonpuisto ei ole saanut nimeään sattumalta. Paikalliset legendat kertovat, että täällä on vuosisatoja sitten asunut hahmo, jolla oli yhteys luonnon salaisiin voimiin. Ei välttämättä satukirjan velho kimaltelevalla sauvalla, vaan pikemminkin taitava tietäjä, joka tunsi jokaisen yrtin, jokaisen linnun laulun ja maan syvimmät sykkeet. Sanotaan, että hän oppi lukemaan merkkejä, joita muut eivät nähneet, ja että hän pystyi rauhoittamaan myrskyt tai parantamaan sairaudet vain kosketuksella. On kerrottu, että tietyissä kohdissa puistoa, erityisesti noiden suurten kivien ja vanhojen kelojen luona, voi edelleen tuntea tämän tietäjän läsnäolon. Se on sellainen kutsuva, mutta samalla hieman varoittava tunne, joka muistuttaa meitä siitä, että emme ole tämän metsän herroja, vaan vain hetkellisiä vieraita.
Joten, kun me nyt jatkamme matkaamme, pyydän teitä tekemään yhden asian. Hiljentykää hetkeksi. Älkää vain katsoko puita, vaan yrittäkää kuunnella, mitä ne kertovat. Ehkä huomaatte jotain, mitä ette aiemmin nähneet, tai tunnette pienen väristyksen niskassanne. Velhonpuisto antaa paljastaa salaisuutensa vain niille, jotka osaavat pysähtyä ja kunnioittaa paikan henkeä. Jääkää nyt hetkeksi omaan rauhaanne, ja kun tunnettete, että olette valmiita, seuraatte minua polkua pitkin kohti puiston sydäntä. Katsotaan, mitä tämä metsä haluaa meille tänään näyttää.
