Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, katsoo ympärilleen, hymyilee ja elehtii kädellään kohti meri- ja metsämaisemaa. Äänensävy on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä Meri-Toppilassa on jotain sellaista, mitä ei löydä kaupungin keskustasta. Huomaatteko, miten merituuli tuntuu täällä erilaiselta? Se tuo mukanaan suolaa, mutta myös metsän tuoksun. Nyt me seisomme tässä koirapuistossa, jossa on rento ja iloinen tunnelma, kun koirat juoksevat ja ihmiset vaihtavat kuulumisia. Mutta jos suljette hetkeksi silmänne ja kuuntelette tarkkaan, voitte melkein kuulla tämän paikan historian kaiut. Tämän vihreän nurmen ja rantaviivan alla lepää kerroksittain Oulun kaupungin kasvua, teollisuuden hikeä ja merenkulun intohimoa. Tämä ei ole vain puisto, vaan pieni ikkuna siihen, miten luonto ottaa takaisin tilan, joka on kerran kuulunut ihmisen koneille ja työlle.
Mennäänpä nyt syvemmälle tähän maaperään. Toppila on aina ollut Oulun strateginen sydän meren rannalla. Ennen kuin täällä oli vapaa-ajan viettoa ja leikkivää väkeä, tämä alue oli teollisuuden ja satamatoiminnan keskus. Täällä on kolistettu rautaa, lastattu tårneja ja rakennettu kaupunkia. Meri-Toppilan rannat ovat nähneet valtavia aluksia, jotka toivat maailmalta uusia tavaroita ja vieivät täältä pohjoisen raaka-aineita. Miettikää niitä miehiä, jotka täällä raasivat säässä kuin säässä, saappaat mudassa ja kädet rasvassa. Heille tämä rannikko ei ollut virkistysalue, vaan elinehto ja kova työpaikka. Kun katsotte nyt näitä puita ja pensaita, muistakaa, että ne ovat kasvaneet teollisuuden raunioiden ja vanhojen satamajättien rinnalle. Täällä on tapahtunut valtava muutos: raskas työkone on vaihtunut koiran hihnaan ja tehtaan häly on vaihtunut lintujen lauluun ja koirien haukkumiseen.
Mutta tässä on se juttu, mistä ei kaikissa oppaiden kirjoissa lue. Jokaisella tällaisella rannikkopaikalla on omat salaisuutensa. Sanotaan, että täällä Meri-Toppilan rannoilla on kulkenut salakullattuja reittejä ja että meren syvyyksissä, aivan rannan tuntumassa, saattaa vielä levätä jotain, mitä ei koskaan haluttu löytää. On kerrottu tarinoita vanhoista kalastajista, jotka tunsivat meren pohjan jokaisen kiven ja tiesivät, missä kohtaa virtaukset kuiskailevat menneistä ajoista. Ehkäpä täällä on jossain nurkan takana vielä jokin vanha ankkuri tai ruostunut pultti, joka on jäänyt todistajaksi ajalle, jolloin Toppila oli kaupungin moottori. Onko täällä kulkenut haamuja entisistä satamatyöläisistä? No, ehkäpä he vain valvovat, että me pidämme tästä paikasta hyvänä ja arvostamme tätä rauhaa, jonka heidän jälkeensä on syntynyt.
Nyt, kun olemme kävelleet historian läpi, haluan teidät katsomaan vielä kerran tätä maisemaa. Katsokaa, miten meri ja metsä kohtaavat tässä pisteessä. Se on muistutus siitä, että vaikka ihminen rakentaa, purkaa ja muuttaa ympäristöään, luonto palaa aina takaisin. Se on tässä nyt, tarjoten meille tämän tilan hengittää ja antaa koirillemme tilaa juosta. Toivon, että kun poistutte täältä, ette näe vain nurmikkoa ja aitaa, vaan tunnette sen voiman ja historian, joka tekee Meri-Toppilasta erityisen. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt olkaa hyvät, päästäkää koirat juoksemaan ja nauttikaa tästä hetkestä, tässä ja nyt.