Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa hitaan askeleen pehmeälle sammaleelle ja pyytää ryhmää kerääntymään ympärilleen. Hän laskee äänen hieman, jotta metsän omat äänet täyttävät tauot.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se tietty hiljaisuus, joka ei ole tyhjyyttä, vaan enemminkin odotusta. Tervetuloa Metsänkylän kynäjalavametsikköön. Täällä ilma on eri painoista kuin kylän keskustassa; se on kosteaa, tuoksuu vanhalta puulta ja syvältä maaperästä nousevalta raudalta. Nämä kynäjalat, nuo hienostuneet ja kapeat rungot, seisovat täällä kuin ikiaikaiset vartijat. Valo siivilöityy lehvästön läpi täsmälleen niin, että kaikki tuntuu hieman utuiselta, melkein kuin olisimme astuneet sisään vanhaan valokuvaan tai johonkin unohdettuun muistoon. Täällä aika ei kulje sekunneissa, vaan vuosilustassa, ja jokainen askel pehmeällä alustalla vie meitä kauemmas nykyhetkestä.
Mutta tämä metsikkö ei ole syntynyt sattumalta. Kun katsomme näitä puita historian silmin, huomaamme, että ne ovat todistaneet Metsänkylän koko nousun ja laskun. Sadan ja puolentoista vuoden takaisina nämä maat olivat osa laajempaa tilusysteemiä, jossa luonto ja ihminen elivät tiukassa, joskus jopa riitaisassa symbioosissa. Kynäjalat istutettiin tai säästettiin tarkoituksella, sillä niiden puu oli arvokasta ja niiden kyky kestää kosteutta teki tästä alueesta luonnollisen puskurin asutuksen ja villin erämaan välillä. Täällä kulki vanhoja rautakivireittejä ja salaisia polkuja, joita pitkin talonpojat ja metsätyömiehet liikkuivat välttäen viranomaisten silmiä. Jokainen mutka tässä maastossa on harkittu, ja jokainen puuryhmä on kerran palvellut tarkoitustaan, olipa kyse sitten rajamerkistä tai suojasta sateelta. Tämä metsikkö on elävä arkisto, joka on imenyt itseensä kylän historian jokaisen kyyneleen ja naurun.
Kyläläisten keskuudessa on kuitenkin aina liikkunut tarina, jota ei löydy virallisista maakuntakirjoista. Sanotaan, että kynäjalojen juurakoiden alla lepää Metsänkylän suurin salaisuus. Vanhat kertovat, että suuren metsäpalon tai ehkäpä sodan karkuuttajien aikaan täällä piilotettiin jotain, mitä ei haluttu maailman näkevän. Jotkut puhuvat kadonneesta arkistosta, toiset taas kylän perustajien kätketystä perinnöstä. Mutta on myös se myytti, jonka mukaan metsikkö itsessään on elävä olento. Sanotaan, että jos pysähtyy täysin hiljaiseksi ja laskee korvansa kynäjalan kuoreen, voi kuulla menneiden sukupolvien kuiskausten. Se ei ole vain tuulta lehvissä, vaan muistojen kaikua, jotka kieltäytyvät vaikenemasta. Täällä raja näkyvän ja näkymättömän välillä on hämärä, ja monet vannovat nähneensä varjoja, jotka liikkuvat puunrungon takana juuri silloin, kun kääntää päätään.
Nyt kun meidän on jatkettava matkaamme, haluan teidät miettimään yhtä asiaa. Me olemme täällä vain vieraita, lyhyitä välähdyksiä tämän metsän pitkässä elämässä. Mutta ehkä voimme ottaa palasen tästä rauhasta ja mystiikasta mukaamme. Ennen kuin lähdemme, katsokaa vielä kerran noita kapeita runkoja ja miettikää, mitä ne kertoisivat, jos ne voisivat puhua. Jättäkää paikka niin kuin löysitte sen, jotta seuraava kulkija voi tuntea saman ihmeen. Seuraavaksi suuntaamme kohti vanhaa myllypuroa, mutta pidetään mielessä se, että Metsänkylän sydän sykkii juuri täällä, näiden kynäjalojen katveessa. Olkaa hyvä ja tulkaa perässä, varovasti askellatte.