Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja levittää kätensä ympäröivän metsän suuntaan. Äänensävy on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaas ympärillenne. Täällä Revonpuistossa aika tuntuu pysähtyvän. Huomaatteko, miten valo siivilöityy noiden vanhojen puiden läpi ja miten sammal vaimentaa jokaisen askeleemme? Täällä ei ole kaupungin kiirettä, ei koneiden melua, vain tuon kaukaisen linnun huuto ja metsän oma, hidas hengitys. Tunnutteko sen? Se on se tietty rauha, joka syntyy, kun ihminen astuu takaisin luonnon syliin. Tämä ei ole vain metsää ja kiviä, vaan tämä on elävä arkisto. Jokainen kaarre polulla ja jokainen kanto kätkee sisäänsä tarinoita, joita ei ole kirjoitettu kirjoihin, vaan jotka on kaiverrettu tähän maastoon vuosisatojen saatossa.
Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, huomaamme, että tämä seutu on ollut ihmisen ja luonnon jatkuvaa vuoropuhelua. Historiallisesti ajateltuna tällaiset alueet eivät ole koskaan olleet täysin koskemattomia, vaikka ne siltä näyttävät. Täällä on kulkenut muinaisia polkuja, joita pitkin metsästäjät ja erämaavaeltajat ovat liikkuneet jo kauan ennen kuin nykyiset kartat piirrettiin. Voitte kuvitella, kuinka täällä on liikkunut ihmisiä, joiden elämä riippui täysin metsän antimista. He tiesivät, missä marjat kasvavat, miten seurata eläinten jälkiä ja miten lukea sään vaihtelut puiden lehvistä. Tämä alue on toiminut suojapaikkana ja ravinnon lähteenä, mutta samalla se on ollut vaativa opettaja. Luonto on muokannut täällä asuneiden ja kulkeneiden luonnetta: kestävyyttä, nöyryyttä ja kykyä kuunnella hiljaisuutta.
Ja sitten meillä on tietysti tämän paikan nimi, Revonpuisto. Se herättää heti mielikuvan jostain viekkaasta ja ketterästä. Kansanperinteessä kettu on aina ollut enemmän kuin vain eläin; se on ollut oppaan ja hämääjän symboli. Tarinoiden mukaan täällä metsän siimeksessä on liikkunut olentoja, jotka eivät ole täysin tästä maailmasta. On sanottu, että jos pysähtyy oikeaan paikkaan ja kuuntelee tarpeeksi tarkasti, voi kuulla kuiskausten, jotka johdattavat eksyjän takaisin polulle tai kenties syvemmälle metsän salaisuuksiin. Onko kyseessä vain tuuli puissa vai kenties jotain muuta? Moni on kertonut tunteensa siitä, että metsä tarkkailee heitä. Se ei ole pelottavaa, vaan pikemminkin muistutus siitä, että me olemme täällä vain vieraita ja luonto on tämän paikan todellinen isäntä.
Nyt minä haluan teidät tekemään yhden asian. Pysähdykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja vain kuunnelkaa. Yrittäkää löytää se ääni, joka ei kuulu ihmiseen eikä koneeseen. Kun avaatte silmänne, katsokaa noita puita uudestaan. Ne eivät ole vain puita, vaan ne ovat todistajia kaikelle sille, mitä täällä on tapahtunut. Toivon, että vietätte loppupäivänne täällä kiireettömästi. Antakaa metsän puhua teille ja katsokaa, mitä löydätte oman mielenne hiljaisuudesta. Olkaa tervetulleita syvemmälle Revonpuiston syliin, ja muistakaa kulkea kevyesti, jotta seuraavatkin sukupolvet voivat löytää saman rauhan kuin me tänään.