Luku 1
*(Opas pysäyttää ryhmän laajalle aukiolle, josta näkyy kaupungin moderni siluetti, mutta taustalla kohoavat muuratut kaupunginmuurit. Hän ottaa rennosti asennon ja katsoo ryhmää hymyillen.)*
Katsokaapa ympärillenne. Täällä Pekingissä ilma tuntuu erilaiselta, eikö vain? Se on sekoitus modernia metropolia, polttavaa suitsukkeen tuoksua ja sellaista historian painoa, jota on vaikea pukea sanoiksi. Me seisomme paikalla, joka on ollut maailman valtakeskus satoja vuosia. Jos suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein kuulla kaukaiset kalskahtavat kiviportaat ja tuhansien virkamiesten askeleet. Tämä kaupunki ei ole vain kokoelma rakennuksia, vaan se on kuin valtava, elävä organismi, joka on nielaisut ja sulattanut sisäänsä dynastioita, vallankumouksia ja valtavia ihmisvirtoja. Tervetuloa paikkaan, jossa aika ei kulje suoraviivaisesti, vaan kiertyy kerroksittain toistensa päälle.
Kun katsomme tätä kaupunkia, meidän on ymmärrettävä, että Peking on suunniteltu heijastamaan taivaallista järjestystä. Koko kaupungin akseli on rakennettu niin, että keisari istui kirjaimellisesti maailman keskipisteessä. Mietitäänpä Kiellettyä kaupunkia; se ei ollut vain palatsi, vaan eristetty maailma, johon tavallisen kuolevaisen astuminen tarkoitti kuolemaa. Siellä, punaisten seinien suojissa, Ming- ja Qing-dynastioiden hovietiketti oli niin tiukkaa, että jokainen askel ja katse oli tarkkaan harkittu. Peking on nähnyt, kuinka mahti vaihtaa omistajaa: se on kokenut mongolien valloitukset, manču-dynastian hienostuneisuuden ja myöhemmin verisen siirtymän keisarikunnasta tasavaltaan. Tämä kaupunki on ollut sekä kultainen häkki että vallankumouksen polttopiste, ja jokainen katu täällä kantaa mukanaan muistoa jostain suuresta, joko loistokkaasta tai traagisesta.
Mutta historian kirjat kertovat vain puolet totuudesta. Pekingin todellinen sielu asuu sen huti-kutsuissa, eli hutongeissa. Nämä kapeat, sokkeloiset kujat ovat kaupungin salaisuuksia. Legendat kertovat, että hutongien varjoissa on asunut vakoojia, runoilijoita ja hovista karkuneita salaisuuksia, jotka eivät koskaan päässeet palatsin porteista ulos. Sanotaan, että tietyissä takapihoissa voi vielä tänäkin päivänä tuntea vanhan Pekingin hengen, jos vain osaa kysyä oikealta ihmiseltä. On myös tarinoita siitä, kuinka kaupungin alla risteää salaisia käytäviä, jotka yhdistivät palatsit ja temppelit, jotta keisari saattoi liikkua näkymättömänä. Olipa kyseessä myytti tai totuus, nämä tarinat tekevät Pekingistä mystisen; se on kaupunki, joka kätkee enemmän kuin se paljastaa.
Nyt, kun olemme saaneet pienen maistiaisen tästä valtavasta historiasta, ehdotan, että lähdemme liikkeelle. Emme kuitenkaan kulje vain pääväyliä pitkin, vaan sukellamme syvemmälle noihin hutongeihin, joista puhuin. Haluan näyttää teille paikkoja, joita ei löydy turistiesitteistä, ja kenties löydämme sieltä jotain, mikä ei sovi historian oppikirjoihin. Pitäkää silmät auki ja korvat höröllä, sillä Pekingissä seinät eivät vain puhu, ne kuiskaavat. Mennäänpä, seikkailu vasta alkaa.
