Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja katsoo ryhmäänsä. Hän korjaa kaulahuiviaan ja hymyilee tiedostavasti.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko sen? Tuon terävän, lähes sähköisen kylmyyden, joka ei vain pure ihoon, vaan tuntuu menevän suoraan luiden ytimeen asti. Me seisomme täällä, Siperian sydämessä. Useimmat ajattelevat Siperian olevan vain yksi suuri, tyhjä jääkenttä, mutta minulle tämä paikka on kuin elävä organismi. Täällä hiljaisuus ei ole tyhjyyttä, vaan se on täynnä kuiskauksia. Kun tuuli puhaltaa näiden laajojen arojen ja taigametsien halki, se kantaa mukanaan tarinoita ihmisistä, jotka tulivat tänne joko pakottamalla tai etsimään vapautta, jota ei mistään muualta löytynyt. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto on aina ollut suurempi kuin ihminen, ja jossa selviytyminen on ollut korkein taidemuoto.
Jos katsomme historian kirjaan, tämä alue on toiminut vuosisatojen ajan Venäjän imperiumin valtavana, jäätyneenä varastona ja vankilana. Kaikki alkoi turkisjahdista, kun kasakat puski itään etsimään ”pehmeää kultaa”, eli sobelin turkiksia. Mutta pian Siperiasta tuli jotain paljon synkempää. Se muuttui maailman pelätyimmäksi karkotuspaikaksi. Kuvitelkaa ne loputtomat jonot vankeja, jotka marssivat tuhansia kilometrejä itään, kantaen mukanaan vain muutamaa tavaraa ja raskasta ketjua. Täällä, näillä samoilla teillä, on kulkenut niin poliittisia vankeja, vallankumouksellisia kuin tavallisia rikollisiakin. Mutta paradoksi on siinä, että juuri tämä kärsimys loi pohjan nykyisille kaupungeillemme. Monet täällä olevista rakennuksista ja teollisuuden jättiläisistä on pystytetty verellä ja hiellä, usein olosuhteissa, joissa elämä olisi pitänyt olla mahdotonta. Se on ollut jatkuvaa kamppailua permafrostia, eli ikiroutaa vastaan, joka ei anna periksi helposti.
Mutta Siperian historian mielenkiintoisin osa ei löydy virallisista arkistoista, vaan niistä myyteistä, joita täällä wuhataan. On puhuttu kadonneista kultakaupungeista ja muinaisista kansoista, jotka tiesivät maan salaisuudet ennen meitä. Mutta kenties suurin salaisuus on ollut ne suljetut kaupungit, ne niin sanotut ZATO-kohteet, jotka eivät näkyneet millekään kartalle Neuvostoliiton aikana. Koko kaupunkeja, joissa kehitettiin atomiaseita tai tutkittiin avaruuden rajoja, ja joissa asukkaat elivät kuin eristettynä yhteisönä, tietämättä tarkalleen, mitä ympäröivillä aroilla tapahtui. Tämä mystiikka, yhdistelmä äärimmäistä salailua ja luonnon villiyttä, on tehnyt Siperiasta länsimaalaisen mielikuvan ”maailman laidasta”, vaikka todellisuudessa se on ollut strateginen keskus, joka on muovannut koko maailmanpolitiikkaa.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan teidän pysähtyvän hetkeksi. Älkää katsoko vain arkkitehtuuria tai maisemia, vaan yrittäkää aistia se sitkeys, joka tähän maahan on imeytynyt. Siperia ei ole vain paikka kartalla, se on mielentila. Se on muistutus siitä, kuinka pieni ihminen on luonnon edessä, mutta samalla kuinka uskomaton kyky meillä on sopeutua ja selviytyä kaikkein ankarimmissakin oloissa. Katsokaa tuonne horisonttiin, missä taivas ja maa kohtaavat harmaassa sumussa. Siellä odottaa vielä paljon näkemättömiä tarinoita, ja me olemme vasta raapaisseet pintaa. Mennäänpä, ennen kuin pakkanen ehtii viedä varpaamme, ja katsotaan, mitä muuta tämä arvoituksellinen maa meille paljastaa.