Hanami

(Opas pysähtyy kirsikkapuiden alle, ottaa rennon asennon ja pyyhkäisee kädellään laajaa kaarta vaaleanpunaisten kukkien yllä. Hän hymyilee ja laskee ääntään kutsuvaksi.) Katsokaa tätä. Vain hetken aikaa vuodessa maailma muuttuu tällaiseksi, eikö vain? Tervetuloa Hanamin pariin. Hengittäkää syvään – tunnetteko tuon hienoisen, makean tuoksun ilmassa? Tässä hetkessä ei ole kyse vain kauniista puista tai täydellisistä valokuvista, vaan jostain paljon syvemmästä. Se on se hetki, kun talven harmaus murenee ja luonto huutaa heräävänsä. Huomaatte varmaan, kuinka ympärillämme on satoja ihmisiä, jotka istuvat pressuilla, nauravat ja nauttivat yhdessä. Se on juuri sitä, mitä Hanami tarkoittaa: kirsikkakukkien katselua. Mutta jos katsotte tarkemmin noita putoavia terälehtiä, jotka tanssivat tuulessa kuin vaaleanpunainen lumi, ymmärrätte, että kyse on enemmänkin tunnelmasta kuin pelkästä nähtävyydestä. Mutta mennäänpä hetkeksi taaksepäin, historiassa. Moni luulee, että tämä on vain söpöä modernia Japania, mutta Hanamin juuret ulottuvat syvälle Nara-kaudelle, yli tuhannen vuoden taakse. Alun perin tämä ei ollut kirsikkapuita, vaan luumupuita, jotka tulivat Kiinasta. Tuolloin kukkien katselu oli vain hovielistön ja aristokraattien etuoikeus. Keisarin hovissa järjestettiin loisteliaita juhlia, joissa runoilijat ja muusikot kokoontuivat ihmettelemään kevättä. Myöhemmin, Heian-kaudella, kirsikkapuu eli Sakura syrjäytti luumun ja nousi kansalliseksi symboliksi. Se ei kuitenkaan ollut vain juhlaa, vaan uskonnollistakin. Maanviljelijät uskoivat, että kirsikkapuiden kukkien sisään laskeutui vuosisatojen jumaluuksia, kami-henkiä, jotka toivat mukanaan hedelmällisyyden ja hyvän sadon. He rakensivat puiden alle pieniä alttareita ja rukoilivat riisiä ja runsautta. Eli kun te istutte tässä tänään, jatkatte perinteitä, joita on vaalittu sukupolvelta toiselle, hovista pelloille ja lopulta meidän kaikkien ulottuville. Tässä kohtaa haluan kertoa teille pienen salaisuuden, jota ei aina mainita matkaoppaissa. Hanami ei ole juhla elämän ikuisuudesta, vaan päinvastoin: se on juhla katoavaisuudesta. Japanilaisessa kulttuurissa on käsite nimeltä mono no aware. Se tarkoittaa sellaista haikeaa tietoisuutta siitä, että kaikki kaunis on ohimenevää. Kirsikkapuiden kukinta kestää vain muutaman päivän, ja pieninkin kevätmyrsky voi pyyhkiä koko loiston pois silmänräpäyksessä. Juuri tämä lyhytaikaisuus tekee hetkestä arvokkaan. Myytit kertovat, että Sakura on sielun peili; se muistuttaa meitä siitä, että meidänkin on elettävä tässä hetkessä, täydellä teholla, ennen kuin terälehdet putoavat. Siksi Hanami on yhtä aikaa riemukasta ja hieman melankolista. Se on hyväksyntää siitä, että muutos on ainoa pysyvä asia. Joten, kun nyt katsotte näitä puita, älkää vain ottako kuvia. Laitakaa puhelimet taskuun hetkeksi. Tuntekaa tuuli kasvoillanne ja katsokaa, kuinka yksi terälehti laskeutuu hitaasti olalleenne. Se on pieni muistutus siitä, että tämä hetki ei palaa takaisin samana ensi vuonna. Kannustan teitä nyt liittymään mukaan paikallisten juhlintaan: ottakaa juoma käteen, rentoutukaa ja vain olekaa läsnä. Anna tämän kevään vyöryä ylitseen ja muista, että kaunein asia tässä maailmassa on juuri se, mikä ei kestä ikuisesti. Nauttikaa Hanamista, nauttikaa toisistanne ja ennen kaikkea, nauttikaa tästä ohimenevästä hetkestä.