Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellään kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi, mutta äänessä on tiettyä salamyhkäisyyttä.)*
Katsokaapa ympärillenne. Hengittäkääpä nyt kunnolla. Huomaatteko, miten ilma muuttuu täällä? Se on kosteampaa, viileämpää ja tuoksuu sammalelta ja vanhalta puulta. Tervetuloa Santalahdenpuistoon. Monelle tämä on vain kaunis viheralue tai reittipiste päiväkävelyllä, mutta meille, jotka rakastamme historian kerroksia, tämä paikka on kuin avoin kirja. Täällä kaupungin häly vaimenee ja luonto ottaa vallan, mutta jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee, niin voi melkein kuulla menneiden aikojen kaiut. Tämä ei ole pelkkää puistoa, vaan se on elävä muistomerkki ajalle, jolloin ihminen ja luonto elivät paljon tiiviimmässä, joskin joskus raa'assa symbioosissa.
Mennäänpä nyt hieman syvemmälle siihen, mitä täällä on tapahtunut. Santalahden alue on aina ollut strateginen ja elintärkeä. Ennen kuin täällä oli hoidettuja polkuja ja penkkejä, tämä oli karua mutta anteliasta maata. Tällaiset lahtialueet olivat kaupungin keuhkot ja ruokavarastoja. Täällä on raivattu peltoja, kuljetettu tukkia ja kenties kalastettu verkkoja, jotka ovat nousseet täynnä hopeista saalista. Mietikää niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä samoja polkuja satoja vuosia sitten – raskaat puukengät mudassa, selässä kanto tai kädessä työkalu. He eivät nähneet tätä paikkaa virkistysalueena, vaan työn ja selviytymisen näyttämönä. Jokainen kivi ja jokainen vanha puu on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, sota-aikojen hiljaiset hetket ja jälleenrakennuksen kiireen. Tämä puisto on säilyttänyt palasen siitä alkuperäisestä luonnosta, joka on lähes pyyhitty pois kaupungin kasvaessa ympärille.
Mutta tiedättehän, ettei historian harrastaja puhu vain päiväkirjoista ja virallisista asiakirjoista. Jokaisella tällaisella paikalla on myös oma salaisuutensa, sellainen, jota ei löydä oppaista. Sanotaan, että Santalahden syvimmissä kolkissa, missä varjot ovat pisimpiä, asuu alueen vanha henki. Paikallisten tarinoiden mukaan täällä on kuljettu salaa yön pimeydessä, kenties kuljetettu viestejä tai kohdattu ihmisiä, joita ei pitänyt kohdata. On puhuttu kätköistä ja muistoista, jotka on haudattu syvälle maaperään. Kun kävelette täällä yksin hämärän aikaan, saatatte tuntea, että joku katsoo teitä puiden takaa. Se ei ole pelottavaa, vaan pikemminkin kunnioittavaa. Se on muistutus siitä, että me olemme täällä vain vieraita, ja että tämä maa kantaa mukanaan tuhansien ihmisten unelmia, pelkoja ja hiljaisia huokauksia.
Nyt minä ehdotan, että jätämme oppaan ja historian faktat hetkeksi taaksemme. Menkää, vaeltakaa omillanne, eksykää tarkoituksella johonkin polun varteen ja katsokaa ylöspäin noihin valtaviin kruunuihin. Kokeilkaa löytää se oma rauhanne tästä maisemasta. Kun palaatte takaisin, miettikää, mitä te itse haluaisitte jättää jälkeenne tähän maailmaan, jotta joku sata vuotta myöhemmin voisi seistä tässä samassa paikassa ja ihmetellä meidän aikaamme. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen matkan läpi. Nauttikaa nyt Santalahden hiljaisuudesta.