Vapaudenpatsas

(Opas pysähtyy Liberty Islandin rannalle, kääntyy ryhmän puoleen ja viittaa kädellään kohti massiivista kuparipatsasta. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaa tätä näkyä. Tunnetteko tekin sen suolaisen merituulen kasvoillanne ja kuuleteko, kuinka New Yorkin syke vaimenee täällä saarella? Edessämme seisoo yksi maailman tunnistettavimmista symboleista, mutta ennen kuin lähdemme kiipeämään, haluan teidän unohtavan hetkeksi ne kaikki postikortit ja matkamuistot. Kuvitelkaa itsennean vuoteen 1880-luvulle. Te olette purjehtineet viikkoja, teillä on vain yksi matkalaukku ja sydän täynnä pelkoa ja toivoa. Kun sumu hälvenee ja tämä valtava, vihreä hahmo ilmestyy horisonttiin, se ei ollut vain patsas. Se oli lupaus. Se oli merkki siitä, että olette vihdoin perillä, paikassa, jossa teillä on mahdollisuus aloittaa alusta. Se oli ensimmäinen asia, jonka miljoonat unelmoijat näkivät saapuessaan uuteen maailmaan. Mutta tässä on se juttu, että Vapaudenpatsas ei syntynyt amerikkalaisena ideana, vaan se oli rakkaudentunnustus Ranskan kansalta Yhdysvalloille. Ranskalainen kuvanveistäjä Frédéric Auguste Bartholdi halusi luoda jotain, mikä symboloi yhteistä taistelua vapauden puolesta. Rakennusprosessi oli kuitenkin melkoinen insinöörityön taidonnäyte ja jopa riskipeli. Patsaan sisällä on valtava teräsrunko, jonka suunnitteli Gustave Eiffel – kyllä, juuri se sama mies, joka myöhemmin rakensi Pariisiin oman kuuluisan torninsa. Kuparilevyt ovat vain kaksi millimetriä paksuja, eli ne ovat lähes kuin kolikkoja, jotka on taivutettu tähän muotoon. Alun perin patsas oli kiiltävän ruskea, kuin uusi pennies-kolikko, mutta vuosikymmenten sääolosuhteet ja hapettuminen antoivat sille tämän tunnistettavan mintunvihreän värin. Se on siis kirjaimellisesti hengittänyt New Yorkin ilmaa yli sata vuotta. Nyt, jos katsotte tarkemmin patsaan jalkoja, huomaatte jotain, mitä monet ohittavat. Siellä, hänen jaloissaan, on rikkoutuneita kahleita ja kääreitä. Se ei ole sattumaa. Se symboloi orjuuden päättymistä ja tyrannian murtumista. Mutta tässä on myös pieni mysteeri: patsaan soihtu. Alun perin se oli kiinteä, mutta myöhemmin se korvattiin lasilla ja sisälle asennettiin valot. Monet uskovat, että soihtu on pelkkä valonlähde, mutta historian harrastajana tiedän, että se on tarkasti suunnattu majakka. Se ei vain valaise tietä, vaan se viestii maailmalle, että vapaus ei ole staattinen tila, vaan jatkuva, palava liekki, jota on hoidettava, jotta se ei sammu. Katsokaa nyt ylös tuohon kasvojen tyyneyteen. Se on vaikuttavaa, eikö vain? Meidän on muistettava, että tämä monumentti ei ole vain kuparia ja terästä, vaan se on peili meille kaikille. Se muistuttaa meitä siitä, että vapaus on hauras asia ja että jokainen meistä kantaa mukanaan pientä palaa tuota unelmaa. Nyt, kun olemme saaneet historian kerrattua, on aika nousta ylös. Valmistautukaa, sillä me olemme matkalla huipulle. Katsotaan yhdessä, miltä maailma näyttää sieltä, missä soihtu kohtaa taivaan. Seuraa minua, mennäänpä katsomaan, miltä vapaus tuntuu korkeuksista!